7 Principles of Good Curriculum Design

opetussuunnitelma henkii koulun tai opettajan kasvatusfilosofiaa; sen tarkoitus on säädetty. Erilaiset kasvatusfilosofiat-henkilökohtainen voimaantuminen; kulttuurinen transmissio; työhön valmistautuminen tai kansalaisuuteen valmistautuminen-aseta erilaisia painotuksia opetussuunnitelman suunnitteluun. Opetussuunnitelman suunnitteluun kuuluu seitsemän keskeistä periaatetta, jotka toimivat jännitteisinä keskenään.

seuraavat seitsemän opetussuunnitelman suunnittelun periaatetta on otettu Dylan Wiliamin (2013) Principal Curriculum Design-vihkosta, jonka on julkaissut SSAT (the Schools Network) Ltd. Lyhyet “määritelmät” ovat käsitykseni siitä, mitä Wiliam kirjoitti.

liian monet ihmiset kiirehtivät tällä hetkellä suin päin kirjoittamaan uudelleen opetussuunnitelmia tai oppimissuunnitelmia perääntymättä ja käymättä syvällistä keskustelua, jonka pitäisi olla opetussuunnitelmien kehittämisen edeltäjä. Tavoitteena pitäisi olla kasvatusfilosofian, opetussuunnitelman suunnittelun ja säätämisen (pedagogiikan) yhdenmukaistaminen, ei keinotekoisen yhden tai kahden vuoden aikajänteen saavuttaminen. Opetussuunnitelmasta on käytävä vääjäämätöntä keskustelua.

PDF: n ladattava versio löytyy täältä.

(jos haluat lukea lisää näiden periaatteiden soveltamisesta opetussuunnitelmaan, käsittelen sitä syvällisemmin uusimmassa kirjassani – educating with Purpose: the Heart of What Matters)

7 periaatetta tarjoavat yhteisen kielen ja joukon fokuksia, jotka stimuloivat ajattelua, keskustelua ja päätöksentekoa. Ne ovat:

tasapainoinen-edistää älyllistä, moraalista, hengellistä, esteettistä, luovaa, emotionaalista ja fyysistä kehitystä yhtä tärkeänä.

tiukka-pyrkii kehittämään kurinpidollisia mielen tapoja; aihetta opetetaan tavalla, joka on uskollinen sen kurille.

koherentti – tekee selvät yhteydet ja yhteydet eri aiheiden/kohtaamien kokemusten välillä.

vertikaalisesti integroitunut – keskittyy etenemiseen huolellisesti sekvensoimalla tietoa; antaa selvyyden siitä, mitä “paraneminen” oppiaineessa tarkoittaa.

tarkoituksenmukainen – pyrkii välttämään kohtuuttomia vaatimuksia sovittamalla haastetason oppilaan nykyiseen kypsyystasoon/tietämykseen.

fokusoitu – pyrkii pitämään opetussuunnitelman hallittavana opettamalla tärkeintä tietoa; tunnistaa oppiaineen suuret ideat tai keskeiset käsitteet.

relevantti – pyrkii yhdistämään opetussuunnitelman arvostetut tulokset oppilaisiin, joita opetetaan; tarjoaa oppilaille mahdollisuuden tehdä tietoon perustuvia valintoja.

on olemassa syy, miksi opetussuunnitelmakeskustelua edeltää keskustelu opetuksen tarkoituksesta; joidenkin periaatteiden korostamisella, tärkeysjärjestyksellä tai valta-asemalla on seurauksia. Tarkoituksemme muokkaa opetussuunnitelmaamme tai ainakin sen pitäisi toimia. Esimerkiksi silloin, kun tarkoituksena on ensisijaisesti työhön valmistautuminen, relevanssin periaatetta ja oppilaiden tietoon perustuvia valintoja siitä, mitkä opetussuunnitelman osa-alueet sopivat parhaiten tulevaisuuden urasuuntaan, painotetaan yleensä enemmän. Jos kuitenkin taustalla on kulttuurinen transmissio, jossa opetetaan tietopohjaa, relevanssi ei olisi niin tärkeä asia.

periaatteiden välistä jännitettä lienee helpointa tarkastella tarkastelemalla yhtenäisyyttä ja vertikaalista integraatiota. Johdonmukaisuus, jolla pyritään yhtenäistämään oppiaineiden ja opetussuunnitelman välistä oppimista, voi helposti johtaa jonkin oppiaineen edistymisen häiriintymiseen (vertikaalinen integraatio). Kun eri koehenkilöiden välille syntyy yhteyksiä, ne pyrkivät vääristämään tai häiritsemään etenemistä koehenkilön sisällä. Ensisijainen opetussuunnitelma on usein yhtenäisempi kuin toissijainen. Pääasiassa yksi opettaja per luokka rakenne sopii tehdä linkkejä eri oppiaineiden, jotka voivat tukea lukemista ymmärrystä/ymmärtämistä ja tietoa jaksotetaan eri oppiaineen; todellinen vahvuus. Pedagogiikka (säädetty opetussuunnitelma) on myönteinen tulos myös tier 3-kielen siirtämisestä, sanaston kehittämisestä esiopetuksessa ja matemaattisissa taidoissa, jotka opetetaan ajoissa hyödynnettäväksi muissa aineissa. Oppiaineen näkökulmasta historiaa ei kuitenkaan välttämättä opeteta kronologisesti, vaan tiedettä tai maantiedettä voidaan opettaa erillisinä aiheina, joilta puuttuu kantava käsitteellinen viitekehys. Kurinalaisuus-mielten tavat; ajattelutavat tieteenalojen sisällä-eivät ole tästä syystä riittävän kehittyneitä, eivät niin suuria. Toisella asteella tilanne on usein päinvastainen. Tiiviimpi vertikaalinen integraatio ja kurinalaisuus (joskaan ei aina), mutta osastojen välinen keskustelu on rajoitettua tai olematonta oppiaineiden välisen johdonmukaisuuden luomiseksi. Ei ole välttämättä oikeaa tai väärää, vaan on hyväksyttävä, että prioriteeteilla on seurauksia. Koulujen pitää miettiä, mitä ne uskovat, arvostavat ja miten se sitten parhaiten toteutetaan.

järjestelmämme nykyinen pyrkimys asettaa kulttuurinen transmissio vallitsevaksi kasvatusfilosofiaksi hiipuu; huolestuttavaa on, että jokaisella toiminnalla on yhtäläinen ja vastakkainen reaktio. Toivon, että reaktio ei ole niin äärimmäinen, että me polvistumme johonkin muuhun täysin. Opetussuunnitelman perustana olevien periaatteiden tavoin opetusfilosofiat eivät sulje toisiaan pois, vaan ne toimivat jännittyneinä, päällekkäisinä ja kilpailevina ajasta ja tilasta. Monien ihmisten nykyisen työn pysyvä hyöty on se, että kun pyrimme välittämään kulttuuria, olemme kyvykkäämpiä ja taitavampia tekemään sitä tehokkaasti kuin aikaisemmin.