Education for whom and for what?

Arizonan yliopistossa 8.2.2012 pitämässään luennossa Noam Chomsky tuo oman historiallisen analyysinsä, laajan lukemisen ja kriittisen herkkyytensä kysymykseen siitä, mitä tarkoituksia koulutus palvelee, mutta kenen tarkoituksia. Hän määrittelee kaksi lähestymistapaa korkeakoulutukseen:

• valaistumisen näkemys: “laying out a string along which the student can explore and progress in his own way” (siteeraten Wilhem Von Humboldt, the founder of the modern university system)
• the Transmission Model (minun lause ei hänen): a method for imbibing students with a prescribed set of knowledge and procedures and testing them suppeasti on their ability to recall these.

muistellessaan Deweytä hän yhdistää toisen lähestymistavan lasten valmistautumiseen siihen, että heidän osansa hyväksytään kritiikittömästi työpaikalla. Se kannustaa opiskelijoita valeoppimiseen sen sijaan, että he sitoutuisivat siihen. Hän vertaa tätä hän kurssi ottaen ensimmäinen lähestymistapa, jossa ensimmäisenä päivänä opiskelijat ovat velvollisia kysymään ei ” mitä me kattaa tällä kurssilla “vaan” mitä löydämme tällä kurssilla?”. Tämä on hänen mukaansa vakavasti otettavan yliopiston koko opetussuunnitelma .

nämä pedagogisen kirjon kaksi ääripäätä tulevat tutuiksi kaikille opettajille. Siinä käsitellään koulutuksen henkeä: ehdottaisin, että käytäntö vaihtelee jatkumossa ilmaisesta kyselystä lähiopetukseen ja että nämä kaksi eivät ole toisiaan poissulkevia.

Chomskyn tarkoituksena on sijoittaa tämä kahtiajako erityisesti nyky-Yhdysvaltojen poliittiseen ja taloudelliseen kontekstiin, jossa julkinen politiikka ja prioriteetit määräytyvät yhä enemmän yritysten etujen mukaan, joten oppiminen, jolla ei ole selvää taloudellista hyötyä, jää ilman rahoitusta. Lukukausimaksujen ja opintovelan kasvu on osa siirtymistä kohti indoktrinatorista järjestelmää, jossa opiskelijat hyväksyvät kritiikittömästi kaiken työllistymiseen johtavan koulutuksen ja suhtautuvat siihen sitten kritiikittömästi. David Harvey elsewhere on kuvannut indentured graduate workforce-työn luomista.

tämän “kasvatus sosiaalisena kontrollina” – teesin sijoittaminen laajempaan kontekstiin Chomsky ei mainitse marxilaisia teoreetikkoja, kuten Gramscia tai Althusseria, vaan Adam Smithin moraalittomuudesta yhteiskunnassa, jossa jokainen on suunnattu vain omaan hyvinvointiinsa, ja Ralph Waldo Emersonin tarpeesta saada massojen suostumus etuoikeuksien säilyttämiseen.

näin laaja kertomus käsittelee väistämättä yleistyksiä, mutta hänen analyysinsä laaja kirjo sopii kuvaan sekä Yhdysvalloissa että yhä enemmän Isossa-Britanniassa. Laaja-alaisen lakaisun sisällä on kuitenkin suurta vaihtelua, ja monet kasvattajat ovat kiireisiä ‘narujen asettelussa’.

on mielenkiintoista kysyä, millä tavoin esimerkiksi lääketieteellisen koulutuksen ala, jolla on takuut hyväpalkkaisesta työstä valmistumisen jälkeen ja toivottavasti korkea eettisen ja kriittisen ajattelun taso, pystyy nostamaan trendiä.