Etelä-Afrikka Parastatals-Liput, kartat, talous, historia, ilmasto, luonnonvarat, ajankohtaiset asiat, kansainväliset sopimukset, väestö, Sosiaalitilastot, poliittinen järjestelmä

hallituksen vahva rooli talouden muokkaajana näkyi erityisesti sen perustamien parastatalien eli valtionyhtiöiden suuressa määrässä 1920-luvulta alkaen. sen ensisijaisena tavoitteena oli vahvistaa ensimmäisen maailmansodan aikana kasvanutta tuontia korvaavaa teollisuutta tarjoamalla infrastruktuuriparannuksia ja perustarvikkeita. Ensimmäisiä tällaisia yrityksiä olivat Electricity Supply Commission (Eskom) ja South African Iron and Steel Corporation (Iscor), jotka molemmat perustettiin 1920-luvulla, sekä Industrial Development Corporation (IDC), joka perustettiin vuonna 1940 tukemaan muita uusia teollisuudenaloja. IDC auttoi perustamaan monia muita valtionyhtiöitä, mukaan lukien Phosphate Development Corporation (Foskor); South African Coal, Oil, and Gas Corporation (SASOL); ja Southern Oil Exploration Corporation (Soekor). Lisäksi monet valtionyhtiöt perustivat tytäryhtiöitä yhdessä yksityisten yritysten kanssa, ja monilla oli määräysvaltaa yksityisten yritysten osakkeissa.

yksityishenkilöt saivat ostaa monien valtionyhtiöiden osakkeita. Hallitus nimitti yleensä enemmistön yritysjohtajista, mutta ylin johto teki suurimman osan henkilöstöpäätöksistä riippumattomasti valtion valvonnasta. Hallituksen ensisijainen keino valvoa valtionyhtiöitä oli myöntää tai pidättää valtion rahoja. Sähköparastaatti Eskom sai aina kerätä rahaa julkisesti, mutta useimmat muut valtionyhtiöt tukeutuivat valtion varoihin pääomarahoituksessa.

yksityisen sektorin odotettu osallistuminen näihin parikilpailuihin ei kuitenkaan toteutunut. Sijoittajat eivät osoittaneet juurikaan kiinnostusta parastatalsin osakkeiden ostamiseen. Iscor kärsi hämmennyksestä, kun se kieltäytyi julkisesti lähes kokonaan osakkeistaan, kun niitä tarjottiin myyntiin vuonna 1929. Itse asiassa useimpia valtionyhtiöiden hankkeita pidettiin kannattamattomina, ja valtio rahoitti ne yksityisen kiinnostuksen puutteen vuoksi. Mutta vuonna 1979, kun öljyn myynti Iranista oli lopetettu, synthetic fuel corporation, SASOL, tarjosi osakkeita yleisölle; sijoittajat ostivat innokkaasti kaiken saatavilla olevan ja tukivat täysin kahta muuta tällaista liikkeeseenlaskua.

helmikuussa 1988 presidentti P. W. Botha ilmoitti suunnitelmista yksityistää useita valtion hallitsemia teollisuudenaloja, kuten Eskom, Foskor ja Iscor, sekä valtion ylläpitämiä liikenne -, posti-ja telepalveluja. Yksityistämispyrkimyksiä perusteltiin sillä, että ne vähentäisivät julkista kritiikkiä valtion roolia kohtaan näissä yrityksissä ja että nämä parastatalit itsessään eivät enää olisi hallitukselle kannattavia. Valtionyhtiöt olivat olleet suurten ulkomaisten lainojen suurimpia saajia, jotka kutsuttiin ja lopetettiin vuonna 1985, minkä vuoksi ne kärsivät vakavasta pääomapulasta. Yhtiöiden omaisuuden myynti voisi sekä helpottaa velkataakkaa että tarjota valtiolle uusia tuloja kipeästi tarvittaviin köyhien sosiaaliohjelmiin.

Iscor oli ensimmäinen merkittävä parastaatti, joka myytiin marraskuussa 1989. Sen myynti keräsi valtion kassaan 3 miljardia R3: a. Tämän jälkeen hallitus torppasi suunnitelmansa, ja 1990-luvun alussa yksityistämisen tulevaisuus oli epäselvä. Virkamiehet arvioivat, että suurimpien valtionyhtiöiden ostojen rahoittamiseen tarvittavaa noin 250 miljardia R000: tä ei todennäköisesti löydy maan sisältä. Yksityistämisen perustelua heikensi myös investointiympäristön huonontuminen poliittisten neuvottelujen jumiutuessa ja väkivallan lisääntyessä. Hallituksen vastustajat, erityisesti ANC, vastustivat voimakkaasti yksityistämistä — pitäen sitä juonena valkoisten kontrollin säilyttämiseksi valmisteltaessa enemmistöhallintoa.

vuonna 1995 kansallisen yhtenäisyyden hallitus alkoi kehittää omaa yksityistämisohjelmaansa. Myöhään samana vuonna, varapresidentti Thabo Mbeki ilmoitti, että hallitus etsii osakkaita Telkomin ja South African Airways ja että se myy useita pienempiä parastatals suoraan. Ilmoitus herätti ammattiliitoissa voimakkaita vastalauseita työpaikkojen menettämisen uhasta ja työvoiman sulkemisesta pois poliittisesta päätöksenteosta.

talousarviot

valtion talousarviot olivat ylijäämäisiä useimpina vuosina 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa, kunnes krooninen korkea inflaatio ja kullan hintavaihtelut yhdessä pienensivät elinkeinoveropohjaa 1980-luvun puolivälissä. Kullan reaalihintojen voimakas lasku vähensi verotuloja alle 2 prosenttiin kokonaistuloista varainhoitovuonna 1990-1991, kun se vuosikymmen aiemmin oli 25 prosenttia kokonaistuloista nousukautena (KS.taulukko 7, liite).

henkilökohtainen veropohja oli aina ollut suhteellisen kapea suuren mustan väestön vähäisten tulojen (noin 76 prosenttia koko väestöstä) ja useimpien valkoisten suhteellisen vaurauden (noin 13 prosenttia väestöstä) vuoksi. Lisätuloja etsiessään hallitus pyrki 1980-luvun lopulla välttämään yritysten verotuksen kiristymistä ja turvautui sen sijaan alijäämäiseen rahoitukseen. Esimerkiksi tilikaudella 1987-88 alijäämä oli 5,8 prosenttia bruttokansantuotteesta osana talouden tarkoituksellista finanssipoliittista piristämistä. Tämä menomalli jatkui, ja julkisen talouden alijäämä kasvoi 9 prosenttiin suhteessa BKT: hen vuonna 1993.

kullan arvaamaton hinta 1980-luvulla johti muihin budjettiongelmiin, jotka ruokkivat teollisuuden tulojen vähenemisen, valuutan devalvaation ja korkean inflaation kierrettä. Hallitus yritti edistää yritysten kehitystä lievällä veropolitiikalla, mutta keskitulot olivat edelleen alhaiset, joten tämä strategia ei onnistunut tuomaan tarvittavia valtion tuloja. Hallitus yritti kasvattaa tulojaan” laajentamalla tavaroiden ja palvelujen nettoa”, jota verotettiin vuonna 1991, jolloin se otti käyttöön 10 prosentin arvonlisäveron korvaamaan aiemman 13 prosentin yleisen liikevaihtoveron. Sitten yritykset vapautettiin pääomakustannusten kannustamiseksi pääomapanosten arvonlisäveron maksamisesta. Investointien kannustamiseksi myös muita veromuotoja, kuten yritysveroja, kultakaivosten ja kultayhtiöiden veroja sekä tuotantohyödykkeiden tuontilisiä, alennettiin. Vuoteen 1995 mennessä ARVONLISÄVERO oli nostettu 14 prosenttiin.

varainhoitovuoden 1994-1995 talousarviossa ennustetaan, että tulot ovat 105,8 miljardia RB ja menot 135,1 miljardia RB, jolloin alijäämä on 29,3 miljardia RB eli noin 6,2 prosenttia ennakoidusta BKT: stä (KS.taulukko 8, liite). Tulojen lisäämiseksi hallitus suunnitteli myyvänsä kotimaisia varastoja, lisäävänsä ulkomaista lainanottoa ja korottavansa alkoholi-ja tupakkatuotteiden valmisteveroja–odotetaan tuovan arviolta 525 miljoonaa R525 miljoonaa. Hallitus peri myös kertaluonteisen, 5 prosentin “siirtymämaksun” yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä,joiden verotettavat tulot ovat yli R50 000, odottaen parantavansa tulojaan noin R2.25 miljardilla tällä toimenpiteellä.

maaliskuussa 1995 ANC-johtoisen hallituksen varainhoitovuoden 1995-1996 talousarviossa kokonaistuloiksi arvioitiin noin 123 miljardia randia ja menoiksi 153 randia.3 miljardia, jonka budjettialijäämä on 29,7 miljardia Ronia ja bruttoluotonottotarve (mukaan lukien edellisen velan korot) 38 miljardia Ronia. Valtion tuloja oli tarkoitus lisätä alkoholin, tupakan ja bensiinin korkeammilla veroilla (ja korkeammalla, 43 prosentin enimmäisveroprosentilla yksityishenkilöiden tuloilla). Budjetti sai kaiken kaikkiaan hyvän vastaanoton, ja Johannesburgin pörssi pysyi yleisesti vakaana sen esittelyn jälkeen.

varainhoitovuodeksi 1996-1997 ehdotetussa valtion talousarviossa ennakoitiin noin 145 miljardin R145 miljardin R174 miljardin R174 miljardin R1000: n tuloja ja ennakoitua 5000 R1000: n menoja.1 prosentti BKT: stä. Tärkeimmät ennakoidut uudet tulot sisälsivät kuukausittaisista eläketuloista saatavat verot, kun taas tuontitulleista saatavat tulot vähenisivät tai poistuisivat. Ehdotetut talousarviomäärärahat sisälsivät noin 7,5 miljardia R7, 5 miljardia valtion työntekijöiden palkankorotuksiin ja palkkojen mukautuksiin, joilla pyrittiin vähentämään apartheidin aikakauden epäoikeudenmukaisuutta. Talousarviossa kaavailtiin myös noin 5,5 miljardin RD: n menoja koulutukseen, 10,2 miljardin RD: n sotilasmenoja ja 9,8 miljardin RD: n menoja poliisivoimiin.

tiedot toukokuusta 1996

huomautus: Tällä sivulla olevat tiedot Etelä-Afrikasta on julkaistu uudelleen Yhdysvaltain kongressin kirjaston Country Studies ja CIA World Factbookin kautta. Etelä-Afrikan Parastataalien tietojen paikkansapitävyydestä ei esitetä väitteitä. Kaikki ehdotukset Etelä-Afrikan Parastataleja koskevien virheiden korjaamiseksi tulee osoittaa Kongressin kirjastolle ja CIA: lle.