FAQ 16: “kutsuja ja Alttarikutsuja”

” tule alas!!!”Lähempi katsaus kutsuihin ja Alttarikutsuihin.

Esite #16 Tarkistettu 3-29-2004. (Usein kristittyjen käyttämiä termejä.)

olisi mahdotonta antaa tarkkaa kuvausta nykyisestä evankelisesta kirkosta ilman mainintaa kutsujärjestelmästä tai” alttarikutsusta”, kuten sitä kutsutaan. Se on tapana lähes kaikissa Evankelisissa, Fundamentalistisissa, Wesleyalaisissa, Helluntailaisissa ja Karismaattisissa piireissä. Heti saarnan jälkeen seurakunta laulaa virren, jonka aikana saarnaaja kutsuu miehiä ja naisia kävelemään auditorion eteen (alttarille) tekemään julkisen päätöksen Kristuksen vastaanottamisesta. Pelastus tarjotaan kaikille, jotka tulevat eteen ja ottavat sen. Alttarikutsu on evankelisessa maailmassa yleinen ja sitä pidetään olennaisena osana evankelioimista.

pitäisikö meidän kutsua tai pyytää ihmisiä tulemaan Kristuksen luo?

Ensinnäkin on huomattava, että kirjoitukset tulvivat kutsuja pelastukseen. Sellaiset tarjoukset kuin “Tulkaa minun luokseni”, “Tulkaa minun luokseni ja juokaa” ja “antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa” ovat hyvin tunnettuja, ja ne ansaitsevat sen. Paavali kuvaili evankeliumin sanansaattajien tehtävää 2. Kor. 5: 20 NASB: ssä (New American Standard Bible): “me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ikään kuin Jumala pyytäisi meidän kauttamme; me pyydämme teitä Kristuksen puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.”Apostolit eivät epäröineet ojentaa Kristusta pelastajaksi kaikille, jotka kuuntelivat. “Tehkää siis parannus ja kääntykää, että syntinne pyyhittäisiin pois (Apt.3:19 NASB). He saarnasivat umpimähkään, ” antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa “ja todistivat,” sekä juutalaisille että myös kreikkalaisille, parannuksesta Jumalaa kohtaan ja uskosta meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen ” (AP.t. 20:21 NASB).

evankeliumin julistamistavalla tulisi olla kiire. Evankeliumin saarnaajien tulisi rukoilla, kehottaa, anoa ihmisiä tulemaan Kristuksen luo. On sekä kutsu että vetoomus. On velvollisuutemme ja etuoikeutemme painostaa läheisiämme ja ystäviämme tämän asian kauhean kiireellisyydestä. Heidän täytyy luottaa Kristukseen tai he tuhoutuvat! Ja niin me voimme luottavaisesti kertoa heille Kristuksen valtuudella ja” käskeä ” heitä uskomaan. Pelastuksen tarjoamisella kaikille pitäisi olla pakottava kiire. Paavali vetosi mieleen 2.Kor. 5:11: ssä NASB, “me viekoittelemme ihmisiä”, ja hän vetosi sydämeen ja tunteisiin “tuntien Herran kauhun.”Hän vetosi myös omaantuntoon”, toivon, että meidät tehdään ilmeisiksi myös teidän omassatunnossanne.”On siis selvää, että apostolit esittivät kutsuja kaikille, jotka halusivat kuulla, vetoamalla älyynsä, tunteisiinsa ja tahtoonsa. Mikään evankeliumin sanoma, joka ei hartaasti pyydä ihmisiä antautumaan ja tulemaan Kristuksen luo, ei ole oikeutettu evankeliumitarjous.

mutta kaikki tämä ei kerro mitään alttarikäynneistä. Alttarikutsussa miehet ja naiset liikkuvat fyysisesti pisteestä toiseen. Evankeliumin kehotus on, että ihminen hengellisesti samastuu Kristukseen uskon kautta, ojentaa uskon käden ja tarttuu häneen, joka on elämä. Tätä ei kuitenkaan saa koskaan sekoittaa käskyyn liikkua fyysisesti missä tahansa. Ei Jeesus eivätkä hänen apostolinsa koskaan opettaneet kenellekään, että pelastuakseen heidän täytyy tulla rintamalle tai tulla rukoilemaan tai mennä mihin tahansa maantieteelliseen paikkaan. Heidän ei tarvitse tehdä sellaista. Heitä kehotettiin menemään Kristuksen luo eikä minnekään muualle.

harjoitettiinko alttarikutsua aiemmin?

monelle on usein järkyttävää, että nykyisen alttarikutsun käyttö on tuore tapa. Vaikka käytäntö on laajalle levinnyt, se on hyvin uusi ilmiö kristillisessä kirkossa. Lähes tuhatyhdeksänsataan vuoteen kukaan ei ollut koskaan kuullut tästä tavasta. Sellaiset tunnetut evankelistat kuin George Whitefield, Jonathan Edwards ja jopa John Wesley eivät ole koskaan kuulleet tällaisesta tavasta. Ensimmäisessä suuressa heräämisessä ei itse asiassa ollut alttarikäyntejä. Ja Charles Spurgeon, että intohimoinen voittaja sielujen, vaikka hyvin perehtynyt käytäntö, tiukasti kieltäytyi omaksua sitä ja jopa arvosteli sitä ankarasti. Hän kieltäytyi ohjaamasta ketään alttarille tai rakennuksen edustalle. Hän ohjasi heidät vain Kristuksen luo. “Mene heti Jumalasi luo, missä oletkin nyt!”hän vaati. “Heittäydy nyt heti Kristuksen päälle, ennen kuin liikut tuumaakaan!”Spurgeonin tapa oli täsmälleen Raamatun mukainen. Hän ei antanut minkään hämmentää sitä, mihin suuntaan syntisen tulisi kääntyä. Hänen huomionsa täytyy kohdistaa Kristukseen ja yksin Kristukseen.

ironisesti vanhanaikainen alttarikutsu oli ennenkuulumaton vasta 1800-luvun puolivälissä. Se tuli ensi kertaa suosioon Charles Finneyn, nykyaikaisten evankelioimismenetelmien uranuurtajan, vaikutuksesta. Finneyn ristiretkillä noin 1830 paikkaa rintamalla oli varattu niille, jotka saarnan jälkeen vastaisivat haasteeseen tulla Herran puolelle. Niitä, jotka olivat näin huolissaan sielustaan, kehotettiin kulkemaan eteenpäin “huolestuneelle istuimelle”, missä annettaisiin neuvoja ja rukousta. Seuraava lainaus Finneyn esitelmistä herätyksestä selittää hänen näkemyksensä hyvin: “saarnaa hänelle, ja tällä hetkellä hän luulee olevansa halukas tekemään jotakin . . . pane hänet koetukselle, pyydä häntä tekemään yksi asia, ottamaan yksi askel, joka osoittaa hänet Jumalan kansaan. Jos sinä sanot hänelle:’ tuolla on ahdistunut istuin, tule ulos ja ilmaise päätöksesi olla Herran puolella’, ja jos hän ei ole halukas tekemään sellaista pientä asiaa, niin hän ei ole halukas tekemään mitään Kristuksen puolesta.”

tärkein Jeesus ei koskaan käyttänyt alttarikutsuja. Johanneksen 6. luvussa on itse asiassa NASB kertomus siitä, miten Kristuksen julkisesta saarnaamisesta tuli eräänlainen alttarinvastainen kutsu. Hän lähetti suuret joukot pois. Jakeessa 67 hän sanoi opetuslapsilleen: “ette kai tekin tahdo mennä pois?”Jeesuksella ei ilmeisestikään ollut sellaista käsitystä, että evankeliumin voima saattaisi kadota ihmisiltä, jos jotakin manipulointimenetelmää ei käytettäisi heidän tuomisekseen esiin evankelioimisponnistelun päätteeksi. Kun näemme julkiseen sanomaan kohdistuvan vastavirran esimerkiksi Apostolien teoissa helluntaina tai jopa yksityisemmissä yhteyksissä, kuten Filippin vanginvartijassa, niin aina katuvat syntiset itse panivat sen alulle–ei evankelista. Tai tarkemmin sanottuna Jumala itse työskenteli heidän sydämessään herättääkseen katuvan uskon vastakaikua. Jumala, ei mikään Paavalin käyttämä manipulointimenetelmä, avasi Lyydian sydämen niin, että hän kuunteli Paavalin puhumia totuuksia.

onko alttarikäyntien harjoittamisessa vaaratilanteita?

Alttarikutsut ovat paitsi tarpeettomia, myös vaarallisia, koska ne vääristävät evankeliumin perustotuuksia. Tämän menetelmän käytössä syntisten saattamiseksi katuvaan uskoon on ainakin seitsemän (7) ongelmaa:

1. Se sekoittaa uskon merkityksen.

Luther käytti terminologiaa “closing with Christ”, joka on täsmälleen raamatullinen. Meidän tulee katsoa vain Kristukseen ja Kristukseen. Meidän pitää juokseman hänen tykönsä turvaan ja ottaman hänet vastaan. Meitä käsketään kääntämään sydämemme Kristukseen, ei mihinkään fyysiseen liikkeeseen käytävää pitkin. Miksi meidän pitäisi sekoittaa kiistakysymys ja pyytää ihmisiä tulemaan” tänne ” Kristuksen vuoksi? Mistä löydämme raamatullisen perustelun sellaiselle?

entä ne, jotka ovat pelastuneet alttarikutsun seurauksena? Meidän täytyy muistaa, ettei kukaan pelastu koskaan alttarikutsun ansiosta. Meidän täytyy pitää mielessä, että ne, jotka ovat aidosti pelastuneet, pelastuvat evankeliumin voimalla eikä jonkin evankelistan käyttämän menetelmän vuoksi. Room. 1: 16 NASB sanoo, “Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo, juutalaiselle ensin ja myös kreikkalaiselle.”1.Kor. 1:18 NASB myös vahvistaa tämän,” sillä ristin sana on niille, jotka hukkuvat hulluuteen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”1. Korinttolaiskirjeen 1.:21 NASB se on “sen sanoman hulluus, mikä saarnataan niiden pelastamiseksi, jotka uskovat”, eikä alttarikutsu, joka tuo pelastuksen. Evankeliumi yksin pelastaa.

2. Se sekoittaa Raamatun vaatimuksen julkisista ammateista

on totta, että Raamattu vaatii selvästi julkista uskon tunnustamista. Jeesus sanoi kuulijoilleen Matt. 10: 32-33 NASB: ssa: “Sentähden, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, hänet minä myös tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.”Nämä ovat tärkeitä sanoja ja puhuvat hyvin kristillisen kirkon räikeälle heikkoudelle nykyään. Aivan liian monet uskovat, että he voivat päästä taivaaseen ilman mitään hedelmää elämässään. Vaatimuksia on. Uskon täytyy olla ilmeistä. Pelastava usko on uskollisuuden lupaus Kristukselle. Tämä lupaus osoitetaan näkyvästi ja julkisesti vesikasteessa ja koko elämässä. Tämä ei kerro mitään alttarikutsusta. Ero näiden julkisen ammatin menetelmien välillä on se, että alttarikutsu vaatii kuuliaisuutta ennen pelastuksen myöntämistä, missä kaste (uskon tunnustuksena–ei pelastuksen keinona) vaatii kuuliaisuutta pelastuksen jälkeen. Siinä on valtava ero.

3. Se ruokkii epäluottamusta Pyhän Hengen voimaan ja saarnattuun sanaan.

Jumala on tehnyt selväksi, että hän pelastaa saarnatun sanansa avulla. Paavali selitti jonkin verran 1 Corinthians 1 NASB,” Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan saarnaamaan evankeliumia ” (jae 17). “Ristin sanomalle . . . on Jumalan voima” (jae 18). “Jumala näki hyväksi saarnatun sanoman hulluuden kautta pelastaa ne, jotka uskovat” (jae 21). Tämä sanoma, jota saarnaamme, “on Jumalan voima” syntisten pelastamisessa (vv. 23-24); se on väline, jota hän käyttää tuodessaan miehiä ja naisia itselleen.

4. Se sekoittaa saarnaajan roolin.

saarnaajan velvollisuus ei ole saada päätöksiä, vaan julistaa hyvää uutista ja kehottaa miehiä ja naisia menemään Kristuksen luo. Me saarnaamme, ja Jumala itse käyttää saarnattua sanaa ratkaisun saamiseksi. Siinä kaikki, ja se riittää. Jumala pystyy tekemään kaiken muun.

5. Se sekoittaa uskon tunnustuksen aitoon pelastavaan uskoon.

uskon pelastaminen ei ole päätös, joka tehdään noudattamalla tiettyä kaavaa. Vaikka kaava lausuttaisiinkin rukouksessa, se ei pelasta uskoa. Tämä on todella vaarallista. Voiko ihminen todella pelastua vastaamalla “Kyllä” joihinkin kysymyksiin? Olemmeko tehneet heille palveluksen antamalla heidän ajatella niin? Tämä on uskon pelastamisen väärinymmärrys. Se on tunnustetun uskon sekoittamista tosi pelastavaan uskoon.

evankelioimisen huolelliset tutkijat ovat huomanneet, että siellä, missä julkisen toiminnan välttämättömyys kääntymyksen osana on korostunut eniten, on vastaavasti lisääntynyt Jumalaa häpäisevä kertomus niin sanotusta luopumisesta, ja tämä on luonnollista. Se on myös häpeällistä ja vahingollista, koska olemme saaneet kääntymättömät ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että he ovat turvassa. Me emme saa koskaan erehtyä luulemaan pelkkiä uskon tunnustuksia todeksi, pelastavaksi uskoksi.

6. Se luo väärää varmuutta.

on myönnettävä, että nykyaikaisesta alttarikutsusta on tullut eräänlainen kolmas sakramentti. Me kaikki tunnemme monia, jotka uskovat olevansa kristittyjä, koska heidät kastettiin pienokaisina. Sama pitää paikkansa lukemattomista ihmisistä, jotka ovat “kävelleet käytävää” tai “astuneet esiin” tai “toistaneet rukouksen.”Charles Spurgeon puhuessaan syntiselle sanoisi:” mene kotiin yksin, luottaen Jeesukseen.”Sitten hän ryhtyisi dialogiin syntisen kanssa”, haluaisin mennä tiedusteluhuoneeseen. Uskallan väittää, että haluaisit, mutta emme ole halukkaita taipumaan yleiseen taikauskoon. Pelkäämme, että noissa huoneissa meidät lämmitetään kuvitteelliseen luottamukseen. Hyvin harvat kyselytilojen oletetuista käännynnäisistä osoittautuvat hyviksi. Mene heti Jumalasi luo, vaikka oletkin nyt. Heittäydy Kristuksen päälle, ennen kuin liikut tuumaakaan!”

7. Se olettaa väärän näkemyksen ihmisen kyvyistä.

tämä kysymys on ratkaiseva, sillä se välittää käsityksen ihmisen turmeltuneisuudesta. Se herättää kysymyksen: “Voiko ihminen saavuttaa oman pelastuksensa ennen kuin Jumala herättää sydämen?”Kyllä” ilmaisee ajatuksen siitä, että ihminen voi tehdä jotakin saadakseen Jumalan suosion. “Lihallinen mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, eikä se ole Jumalan lain alainen, eikä se voikaan olla. Joten ne, jotka ovat lihassa, eivät voi miellyttää Jumalaa ” (Room. 8: 7-8 NASB). Jumalan täytyy saattaa syntiin kuollut ihminen eloon, ennen kuin hän voi tehdä mitään, mikä on hengellistä hyvää (Ef. 2: 1-5 NASB). Nämä, jotka uskovat ensin pelastukseen, ovat syntyneet Jumalasta (Joh.1:12-13 NASB). Pelastus tulee kokonaan Jumalan puolelta; se tapahtuu vapaasti hänen omasta tahdostaan ja armostaan (Room.9:16; Jaak. 1:18 NASB). Pelastusta ei voi millään tavalla aiheuttaa mikään, mitä ihminen tekee ennen uudestisyntymistä. Pelastus on yksin Jumalan työtä (Joona 2: 9 NASB). Ihmiset tarvitsevat pelastusta, jonka vain Jumala voi antaa.

käsite “astua esiin” vastaanottamaan pelastusta väittää tekevänsä ihmisestä kykenevän johonkin, mitä hän ei ole. Kaikki ponnistelut ennen Jumalan uudistamistyötä korostavat ihmisen kykyä toteuttaa oma kääntymyksensä. Jos joku pelastuu alttarikutsun aikana, hänet on pelastettava ennen alttarille astelemista. Jos hänet aiotaan pelastaa, ei saa olla jäljellä mitään itseluottamuksen tunteita. Häneltä täytyy riisua kaikki itsehillinnän tunteet, ja hänen täytyy kääntyä epätoivoissaan pois itsestään Kristuksen luo.

on huomattava, että alttarikäyntien käytäntö ei syntynyt apostolisessa kirkossa. Sitä ei löydy Jeesuksen, hänen apostoliensa palveluksesta eikä edes apostolien jälkeisen ajan kirkosta. Näimme Jeesuksen ja apostolien kutsuvan miehiä ja naisia Kristuksen luo pelastumaan–mutta ei koskaan jollakin nimenomaisella menetelmällä. Kutsuja he antoivat-mutta eivät alttarikutsuja. Jos ei Jeesus eivätkä hänen apostolinsa käyttäneet tätä menetelmää, jos he eivät koskaan käskeneet kirkon tehdä niin, niin ei voi olla väärin päättää tätä nykyaikaista menetelmää vastaan. Kysymys ei ole raamatullisesta välttämättömyydestä, vaan nykyaikaisesta tavasta ja mukavuudesta.