Ihmisoikeudet ja kansanterveyden etiikka

edistyminen

maailmassa, jossa nälkä, köyhyys ja ympäristön pilaantuminen ovat aivan liian ilmeisiä, olisi epärealistista vaatia hallituksilta korjaustoimenpiteitä pelkästään niiden kansainvälisten ihmisoikeussitoumusten perusteella, mutta nämä sitoumukset tarjoavat hyödyllisen kehyksen kansallisten lakien ja politiikkojen muotoilulle, tarjoavat hyödyllisen välineen vastuuvelvollisuuden varmistamiseen ja viittaavat lähestymistapoihin, jotka ovat hyödyllisiä kansanterveyden edistämiseksi. On paljon, mitä hallitusten pitäisi ja voi tehdä.

5-kohtaisessa ohjelmassa hahmotellaan, miten terveydenhuoltoala voi edistää väestön terveyttä.6 esityslistan ensimmäinen kohta on institutionalisoida ihmisoikeusnäkökohtien järjestelmällinen ja rutiininomainen soveltaminen kaikkiin terveydenhuoltoalan toimiin. Monissa ellei kaikissa yhteiskunnissa köyhät tai syrjäytyneet hyötyvät liian vähän kansanterveysaloitteista. Tarvitaan jatkuvia toimia sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseksi terveydenhuollossa, muun muassa terveydenhuollon saannissa, terveyspalvelujen rahoituksessa ja terveydenhuollon resurssien kohdentamisessa. Näihin toimiin olisi sisällyttävä riittävä terveysinfrastruktuuri ja-henkilöstö, erityisesti siellä, missä köyhyysaste on korkein, sekä politiikat tai käytännöt sukupuolen, rodun/etnisen ja muun syrjinnän poistamiseksi, koska ne voivat vaikuttaa Palvelujen saatavuuteen ja käyttöön.

tämän agendan toisena tavoitteena on vahvistaa ja laajentaa kansanterveystoimintoja terveyden ja hyvinvoinnin edellyttämien perusedellytysten luomiseksi. Terveydenhuoltoalan panos näihin ponnisteluihin on puhtaan veden ja sanitaation, elintarvikkeiden ja lääkkeiden turvallisuuden, tupakoinnin torjunnan ja terveyskasvatuksen ohjelmien laatiminen sekä turvallisiin työpaikkoihin, asumiseen, kuljetuksiin ja ympäristöolosuhteisiin liittyvän tiedon levittäminen ja normien asettaminen. Tehokas toiminta näillä aloilla edellyttää yhteistyötä sellaisten hallinnonalojen kanssa, jotka eivät ole tottuneet työskentelemään terveyteen liittyvillä aloilla. Ihmisoikeuslainsäädännön lisäetu on se, että siinä selvennetään kaikkien hallinnonalojen velvollisuuksia edistää ja suojella ihmisoikeuksia ja tuetaan näin terveydenhuoltoalaa uusien kumppaneiden kanssa tehtävässä yhteistyössä.

terveydenhuollon tasapuolinen rahoitus on kolmas kohta oikeuksiin perustuvassa kansanterveysohjelmassa. Suhteellisuusperiaatteet “korkeimman saavutettavissa olevan fyysisen ja henkisen terveyden tason” ihmisoikeustavoitteen saavuttamiseksi edellyttävät, että vähävaraisimmat ihmiset maksavat vähiten sekä absoluuttisesti että suhteessa kokonaisresursseihinsa. Tämä vaatimus tarkoittaa myös sitä, että henkilökohtaisten resurssien puute ei saisi estää henkilöä saamasta palveluja, joita suositellaan vallitsevien normien ja tieteellisen tiedon perusteella. Tämän vaatimuksen täyttäminen on kuitenkin erityinen haaste yhteiskunnille, joilla on raskas tautitaakka, kilpailevat terveys-ja sosiaaliset painopisteet sekä rajalliset resurssit.

neljännessä kohdassa määrätään toimista, joilla varmistetaan, että terveydenhuoltopalveluja voidaan tarjota tehokkaasti erityisesti köyhien ja heikommassa asemassa olevien terveysolojen merkittävimpiin syihin vastaamiseksi. Terveydenhoitolaitosten, rahoitettiinpa niitä miten tahansa, on pyrittävä järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti kehittämään infrastruktuuria tasapuolisten palvelujen tarjoamiseksi. Näihin pyrkimyksiin kuuluu niiden esteiden tunnistaminen ja vähentäminen, jotka estävät muita heikommassa asemassa olevia ryhmiä saamasta kaikkia terveysaloitteista saatavia etuja.tällaisia esteitä ovat esimerkiksi kieleen, rotuun/etnisyyteen, sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä. Ensisijaisesti olisi korostettava sellaisten sairauksien, kuten äitiyskuolleisuuden ja sairastuvuuden, HIV: n/aidsin ja tuberkuloosin, valvontaa, jotka ovat suurelta osin ehkäistävissä. Huolimatta rahoittajien välittömiin tuloksiin kohdistamasta painostuksesta terveydenhuoltolaitoksilla on oltava kansanterveysstrategiat, joissa keskitytään pitkällä aikavälillä ja joissa puututaan sairauksien taustalla oleviin ja yleisiin perussyihin, kuten köyhyyteen, syrjintään ja ihmisoikeuksien laiminlyöntiin.

viidentenä asiana on seurata, edistää ja ryhtyä toimiin kehitysyhteistyöpolitiikkojen ihmisoikeuksiin kohdistuvien vaikutusten torjumiseksi kaikilla terveyteen vaikuttavilla aloilla. Ottaen huomioon Maailman terveysjärjestön kuvauksen terveydestä “fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin”, 7(p2) tämä asialistan kohta tukisi terveydenhuoltoalaa niiden julkisen ja yksityisen sektorin toimien seurannassa, jotka vaikuttavat terveyteen (niiden toimien lisäksi, joilla on ilmeisiä lääketieteellisiä yhteyksiä), ja sisältäisi laajoja terveyteen ja kehitykseen liittyviä huolenaiheita. Kansanterveysnäkökohtien soveltamisalalla tai ihmisoikeusperiaatteiden soveltamisella kansalaisten terveyden kohentamiseksi ei ole selkeitä luonnollisia rajoja, ja niiden tunnustaminen voi mahdollistaa lisääntyneet ponnistelut ihmisoikeuksien ja kansanterveyden edistämiseksi.

etiikka luo myös perustan monenlaisille toimille ja voi täydentää ihmisoikeusnäkökulmasta lähtöisin olevia toimia, vaikka sen terveydenhoitoa koskevat suuntaviivat ja siihen vaikuttaminen ovat pikemminkin filosofisen pohdinnan, terveydenhuollon ammattilaisten ja terveysjärjestöjen käsitysten, akateemisten analyytikoiden kommenttien ja esimerkiksi erityisistä häiriöistä kiinnostuneiden eturyhmien panoksen tulosta. Vaikka on olemassa useita suuntaviivoja ja käytännesääntöjä, kansanterveystyöntekijöiden kannalta erityisen kiinnostavaa on epidemiologisten tutkimusten eettisiä Arviointiohjeita koskevan kansainvälisen ohjesäännön 8 tarkistaminen ja uudelleenmuotoilu,jonka laati vuonna 1991 the Council for International Organizations of Medical Societies (CIOMS). Sen sijaan, että CIOMS olisi laatinut erillisen asiakirjan kansanterveystutkimusta varten, se on laatinut luonnoksen 9, joka täydentää vuonna 2002 annettuja Cioms International Ethical Guidelines for biolääketieteen Research Involving Human Subjects.

CIOMS draft supplement keskittyy epidemiologian erillisiin näkökohtiin ja haasteisiin ja koskee ensisijaisesti niitä tutkimuksia, joissa keskitytään henkilökohtaisesti tunnistettaviin terveystietoihin, joille yksilöiden suostumusta ei voida järkevästi pyytää tai antaa, niitä, jotka käyttävät ylijäämää tai arkistoituja biologisia näytteitä, ja niitä, jotka saattavat aiheuttaa ryhmähaittaa ja leimautumista. Näiden ohjeiden soveltaminen kansanterveystutkimukseen voi tuoda esiin ratkaisemattomia kysymyksiä kansanterveystutkimuksen ja-käytännön vastakohtaisuuksista sekä siitä, miten hyödyllistä on määrätä yhteiskuntatieteiden tutkijoille lääketieteellisempi malli. On kuitenkin toivottavaa, että näiden ohjeiden käyttö laajentaa terveydenhuollon etiikan näkemystä lääketieteen lisäksi yhteiskuntatieteisiin niin, että terveydenhuoltojärjestelmien tutkimus, laadulliset tutkimukset ja väestöpohjaiset tutkimukset otetaan huomioon ja että kansanterveyttä koskevat tutkimukset sisällytetään terveydenhuollon eettisten huolenaiheiden valtavirtaan.