työvoiman liikkuvuus ja työmarkkinoiden sopeutuminen EU: ssa

lähtökohta ja aiemmat havainnot

koska työvoiman liikkuvuudesta on niukasti tietoa, kirjallisuudessa on noudatettava Blanchardin ja Katzin (1992) metodologiaa. Blanchard ja Katz (1992) poikkeavat havainnosta, jonka mukaan suhteelliset työllisyystasot Yhdysvaltain osavaltioissa muuttuvat jatkuvasti, kun taas suhteellinen työttömyys ja työvoimaosuus ovat kiinteitä muuttujia (ts. näiden muuttujien shokit häviävät jonkin ajan kuluttua). Pääajatus on, että jos epäsymmetrisillä shokeilla on pysyvä vaikutus työllisyyteen, mutta ei työttömyyteen ja aktiivisuusasteeseen, työllisyysasteen muutoksen on katettava työikäisen väestön muutokset. Olettaen, että työvoiman kysynnän häiriöt eivät vaikuta väestökehitykseen, suhteellisen väestön reagoinnin on heijastettava työvoiman liikkuvuuden reaktiota.

Blanchard ja Katz (1992) toteavat, että tyypillisessä yhdysvaltalaisessa osavaltiossa 1 prosentin tilapäinen negatiivinen työvoiman kysyntäsokki nostaa työttömyysastetta 0: lla.32 prosenttiyksikköä yli ensimmäisen vuoden valtakunnallisen keskiarvon ja laskee aktiivisuusastetta 0,17 prosenttiyksikköä. Työttömyysasteeseen ja työvoimaosuuteen kohdistuvat vaikutukset häviävät 5-7 vuoden kuluttua; suhteelliseen työllisyyteen kohdistuvat vaikutukset kasvavat asteittain ja ovat korkeimmillaan -2 prosenttia 4 vuoden kuluttua. Tämä malli merkitsee merkittävää valtioiden välistä liikkuvuutta ensimmäisinä sokin jälkeisinä vuosina.

myöhemmässä analyysissä sovellettiin samaa kehystä muillakin maantieteellisillä alueilla. Taulukossa 1 esitetään yhteenveto näiden tutkimusten empiirisistä tuloksista. Taulukon jokaisella rivillä ilmoitetaan, kuinka suuri osa alkuperäisestä työvoiman kysyntäšokista imeytyy vuoden kuluttua työttömyysasteen, työvoimaosuuden ja työvoiman liikkuvuuden muutosten seurauksena, kuten eri tutkimuksissa on arvioitu.

Decressin ja Fatás (1995) soveltavat Blanchard-Katz-kehystä tutkiakseen alueellista työvoiman liikkuvuutta EU: ssa ja verratakseen tuloksia Yhdysvaltojen osavaltioissa saatuihin tuloksiin. Otos kattaa vuodet 1975-1987, ja siihen kuuluu alueita Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Espanjasta; Belgia, tanska, Irlanti, Kreikka, Alankomaat Ja Portugali katsotaan yksittäisiksi alueiksi. Heidän mielestään EU: n työmarkkinasopeutukselle on ominaista työvoiman liikkuvuuden Vaimea reagointi Yhdysvaltoihin verrattuna, kun taas työvoimaosuus vaikuttaa voimakkaammalta. Euroopassa kestää noin 4 vuotta, ennen kuin vaikutus aktiivisuusasteeseen ja työttömyysasteeseen katoaa. Yhdysvalloissa valtioiden välisen nettoliikkuvuuden osuus on ensimmäisen vuoden aikana 52 prosenttia suhteellisen työllisyyden muutoksesta ja kolmen vuoden kuluttua 70 prosenttia. Euroopassa vasta kolmannen vuoden jälkeen liikkuvuuden osuus on yhtä suuri kuin Yhdysvalloissa vain yhden vuoden kuluttua.

Bentolila ja Jimeno (1998) analysoivat tyypillisen Espanjan alueen reagointia työvoiman kysyntäsokkiin ja toteavat, että vuosina 1976-1994 työttömyyden osuus sopeutuksesta on merkittävä, mikä vastaa noin kolmannesta työllisyyden muutoksesta kolmen vuoden jälkeen.

Dao et al. (2014) arvioi uudelleen Yhdysvaltojen osavaltioiden mukautus Blanchardin ja Katzin otoksen laajentamiseksi 20 lisävuoteen. Blanchardiin ja Katziin verrattuna he toteavat, että osallistumisen ja työttömyyden merkitys on kasvanut, kun taas valtioiden välisen liikkuvuuden osuus on vähentynyt. Kun menetelmää sovelletaan Euroopan alueisiin, he toteavat, että työvoiman liikkuvuuden lyhyen aikavälin toimet ovat ajan myötä lisääntyneet.

Beyer ja Smets (2015) harkitsevat uudelleen Decressinin ja Fatásin tekemää vertailua Yhdysvaltojen ja Euroopan työmarkkinoiden sopeutusten välillä. Niissä arvioidaan erikseen erityisesti sopeutumista aluekohtaisiin häiriöihin, yhteisiin häiriöihin, joilla on epäsymmetrinen vaikutus, ja kansallisiin häiriöihin. Heidän mielestään merkittävä ero EU: n ja Yhdysvaltojen välillä on vain siinä, miten liikkuvuus reagoi yhteisiin häiriöihin, joilla on epäsymmetriset vaikutukset. Sen sijaan liikkuvuuteen reagoimisella aluekohtaisiin häiriöihin on suhteellisen vähäinen merkitys sekä EU: ssa että Yhdysvalloissa, ja se näyttää vähenevän ajan myötä. Lopuksi totean, että maiden välinen liikkuvuus vastauksena maakohtaisiin häiriöihin on vähemmän tärkeää kuin alueiden välinen liikkuvuus vastauksena aluekohtaisiin häiriöihin.

useimmat EU: ta koskevat tutkimukset keskittyvät alueellisiin työmarkkinasopeutuksiin. Vain harvat ovat tarkastelleet työvoiman liikkuvuuden roolia kansallisten työmarkkinoiden dynamiikassa. Vuosina 1970-2005 tehdyssä euroaluetta koskevassa tutkimuksessa l ‘ Angevin (2007B) toteaa, että valtioiden välinen liikkuvuus on vähäistä euroalueen maissa ja että työttömyyden ja osallistumisen palautuminen pitkän aikavälin tasapainoon sokin jälkeen vie enemmän aikaa kuin Yhdysvalloissa.Alaviite 9 rajoittaen otoksen ajanjaksoon 1990-2005 euroalueen työmarkkinat vastaavat samalla tavalla Yhdysvaltojen työmarkkinoita, sillä työvoiman liikkuvuus on lisääntynyt keskipitkällä aikavälillä.

VAR-viitekehyksen määrittely

empiirisen eritelmän taustalla on teoreettinen viitekehys, jossa tuotannontekijät liikkuvat useissa maissa (alueyksiköissä). Jokainen maa voi ajatella tuottavansa tietyn nipun tuotteita. Tämä mahdollistaa epäsymmetriset taloudelliset shokit eli ulkoisen kysynnän muutokset, jotka vaikuttavat joihinkin maihin mutta eivät toisiin. Työvoiman kysynnän suhde maassa i ja vuonna t voidaan ilmaista seuraavasti

missä w i, t edustaa palkkatasoa, n i,t työllisyyttä ja z i,t työvoiman kysyntää. Kerroin d on positiivinen, mikä kuvastaa maan tuotteiden kysynnän heikkenemistä negatiivisesti.

kaikki muuttujat ovat logaritmeissa, jotta voidaan tehdä yksinkertainen lineaarinen muotoilu. Vielä tärkeämpää on, että kaikki muuttujat ilmaistaan suhteessa otokseen kuuluvien maiden (painotettuun) keskiarvoon. Tämä poistaa kaikille maille yhteiset suuntaukset ja mahdollistaa keskittymisen epäsymmetrisiin (yleisten) shokkeihin.

työvoiman suhteellinen kysyntä riippuu suhteellisista palkoista ja maakohtaisista ominaisuuksista x d, jotka vaikuttavat yritysten sijaintipaikkapäätöksiin eivätkä muutu ajan myötä (eli aiheuttavat pysyviä eroja työllisyystasossa):

missä \ ({\varepsilon}_{i, t}^D\) on maakohtainen työvoiman kysyntäsokki. Työvoiman tarjonnan muutoksiin vaikuttavat suhteellinen palkkaero, paikalliset työmarkkinaolosuhteet (työttömyysaste u) ja muut maakohtaiset ominaisuudet x S, jotka vaikuttavat työntekijöiden sijaintipaikkamieltymyksiin:

missä \ ({\varepsilon}_{i, t}^S\) on maakohtainen työvoiman tarjontasokki. Palkkojen ja työttömyyden suhde on

malli suljetaan työttömyydellä, joka määritellään työvoiman tarjonnan ja kysynnän eroksi:

pitkällä aikavälillä suhteellista työllisyyden kasvua ja suhteellista työttömyyttä määrittävät seuraavat yhtälöt:

työllisyyden kasvuun vaikuttavat maakohtaiset tekijät x di ja X si . Yritysten kannalta houkuttelevammissa maissa yritysten sisäänvirtaus johtaa korkeampiin palkkoihin ja alempaan työttömyyteen, mikä kannustaa sellaisten työntekijöiden tuloa, jotka mahdollistavat työllisyyden pysyvän kasvun. Yksilöille houkuttelevammissa maissa työntekijöiden virta painaa palkkoja alas ja työttömyyttä ylöspäin. Työvoiman ja yritysten liikkuvuudella varmistetaan, että työvoiman kysynnän vaikutukset suhteellisiin palkkoihin, työttömyyteen ja osallistumisasteeseen ovat ohimeneviä.

koska muuttujat on ilmaistu suhteessa niiden EU: n yhteenlaskettuihin vastineisiin, ekv. (3) voidaan katsoa, että työntekijöiden liikkuvuus perustuu suhteellisiin palkkoihin ja suhteelliseen työttömyyteen.Alaviite 10 jos johonkin maahan kohdistuu negatiivinen epäsymmetrinen kysyntäsokki, palkat ja työllisyys laskevat. Matalammat palkat ja korkeampi työttömyys johtavat työntekijöiden nettomuuttoon, mikä lieventää työttömyys-ja palkkavaikutuksia.matalammat palkat houkuttelevat myös yrityksiä, mikä ylläpitää työpaikkojen luomista ja palkkoja. Kokonaisvaikutus riippuu työvoiman suhteellisen kysynnän ja suhteellisen työvoiman tarjonnan joustavuudesta.

VAR-mallin avulla voidaan arvioida työllisyys -, työttömyys-ja osallistumisasteen vastetta epäsymmetriseen työvoiman kysyntäsokkiin, eli kaikki muuttujat ilmaistaan poikkeamina vastaavista EU: n keskiarvoista. Sillä, että epäsymmetrisillä shokeilla on pysyvä vaikutus työllisyystasoon mutta ei työttömyyteen ja osallistumisasteeseen, on kaksi seurausta. Ensinnäkin työllisyystason muutoksen on tapahduttava työvoiman liikkuvuuden kautta. Toiseksi VAR olisi arvioitava suhteellisella työllisyydellä ensimmäisissä eroissa ja työllisyysasteella (joka määritellään tässä menetelmässä 1 − työttömyysasteeksi) ja työvoimaosuudella tasoina.

näin voidaan arvioida seuraava VAR:

missä v on vektori (Δn it, le it, lp it ); Δn se on maan i työllisyyden logaritmin ensimmäinen ero miinus EU: n kokonaistyöllisyyden logaritmi; le se on maan i työllisyysasteen (1 − työttömyysaste) logaritmi miinus EU: n työllisyysasteen logaritmi (1 − työttömyysaste) ja lp se on maan i osallistumisasteen logaritmi miinus EU: n osallistumisasteen logaritmi. Blanchardin ja Katzin (1992) viitekehyksen keskeinen tunnistushypoteesi on, että työllisyyden kasvun yhtälöön liittyvät innovaatiot ovat eksogeenisia työvoiman kysyntäsokkeja. Tämä on järkevä hypoteesi, kun työttömyysasteen ja työllisyyden kasvun korrelaatio on negatiivinen, kun taas tämä korrelaatio on positiivinen, jos kasvu johtuu enimmäkseen työvoiman tarjonnasta. Arviointipaneeli, jossa työttömyysaste on laskenut työllisyyden kasvuun nähden, antaa merkittävän kaltevuuden (-0,56), mikä viittaa siihen, että hypoteesi, jonka mukaan työllisyyden kasvuun tähtäävät innovaatiot edustavat enimmäkseen kysyntäsokkeja, pätee myös EU: n otokseen.

oletus, jonka mukaan työllisyyden kasvuun tähtäävät innovaatiot edustavat työvoiman kysynnän häiriöitä, toteutetaan ortogonalisoiduilla (eli korjaamattomilla) shokeilla. Koska estimoitujen virheiden varianssi-kovarianssimatriisi ε t ei todennäköisesti ole diagonaalinen (eli yhtälön virheet todennäköisesti korreloivat), yhtälöiden jäännökset on hajotettava siten, että niistä tulee ortogonaalisia. Koleski-hajoaminen on tavanomainen tapa tehdä tämä. Käytännössä se tarkoittaa muuttujien järjestämistä VAR: iin siten, että aiemmin tulleiden muuttujien shokit vaikuttavat seuraaviin muuttujiin samanaikaisesti, kun taas myöhemmin tulleet vaikuttavat edellisiin muuttujiin vain viiveellä. Erityisesti oletetaan, että työvoiman kysynnän häiriöt vaikuttavat työttömyysasteeseen ja osallistumisasteeseen samanaikaisesti, jolloin palaute työllisyyden kasvusta viivästyy. Tämä merkitsee sitä, että työllisyyden suhteellisen kasvun muutokset vuodessa heijastavat maakohtaisia työvoiman kysynnän häiriöitä. Tarjontapuolen shokkivaikutusten oletetaan vaikuttavan työllisyysasteeseen tai osallistumisasteeseen vaikuttamattomien shokkien kautta.

toinen samastuttava oletus on, että maakohtaiset ominaisuudet luovat jatkuvia eroja maiden välillä, jotka voidaan mallintaa kiinteinä vaikutuksina f i . Koska kiinteät vaikutukset korreloivat regressorien kanssa viiveestä riippuvien muuttujien avulla, kiinteät vaikutukset eliminoidaan ilmaisemalla muuttujat poikkeamina maakohtaisista keskiarvoistaan. Näin ollen paneeli VAR järjestyksessä 2 (TS. kaksi paikallista toimintaryhmää kutakin muuttujaa kohti) arvioidaan siten, että OLS yhdistää EU-maat sen jälkeen, kun muuttujia on alennettu maakohtaisten kiinteiden vaikutusten poistamiseksi.

palkkatietojen saatavuus kansallisella tasolla mahdollistaa sen, että voidaan selvittää, kuinka suuri osa työvoiman kysyntäsokista vaimenee suhteellisten reaalipalkkojen muutosten seurauksena. Palkkojen sisällyttäminen joihinkin eritelmiin mahdollistaa sen, että työvoiman kysyntäsokki voidaan tunnistaa paremmin työvoiman tarjontasokeista, joiden vasteen pitäisi olla positiivinen, ja työvoiman tarjontasokeista, joiden vasteen pitäisi olla negatiivinen. Sokkien tunnistamisessa reaalipalkkojen oletetaan vastaavan samanaikaisesti työvoiman kysyntäsokkeihin ja vaikuttavan samanaikaisesti työvoiman tarjontaan työllisyyden tai työvoimaosuuden muutosten kautta.Alaviite 11

lopuksi on huomattava, että kuten kirjallisuudessa on tapana (esim. Blanchard and Katz 1992; Obstfeld and Peri 1998; Dao et al. 2014), nettomuuttovirrat määritetään liittämällä (muutokset) väestö (muutokset) työllisyyteen, työttömyyteen ja aktiiviväestöön (muutokset) aritmeettisesti. Jos P on työikäinen väestö, L on työvoima ja N on työllisyys, tämä aritmeettinen luku voidaan ilmaista P = N + (L − N) + (P − L) = N + (1 − e)L + (1 − p)P, missä E on työllisyysaste (määritelty tässä 1 − työttömyysasteeksi) ja p on osallistumisaste. Tästä seuraa, että näiden muuttujien kasvunopeuksien (prosenttimuutosten) suhde (suunnilleen yhtä suuri kuin muuttujan muutos loissa) on lineaarinen: dlog P = dlog N − dlog e − dlog p.

on uskottava oletus, että työikäisen väestön vastaukset työvoiman kysyntäsokeihin johtuvat maantieteellisestä liikkuvuudesta, mutta lisää empiirisiä argumentteja löytyy. Työllisyyden kasvun ja nettomuuttoasteen ja tilastollisten mukautusten sarjan välinen korrelaatio on EU-15: ssä 0,42 kaudella 1980-2014 ja 0,54 kaudella vuoden 1998 jälkeen. Korrelaatio pysyy korkeana ja merkittävänä myös sarjojen heikentyessä.

työmarkkinasopeutus: deskriptiivinen analyysi

ennen kuin tarkastellaan työvoiman liikkuvuuden vaikutusta työmarkkinoiden sopeutumiseen, on hyödyllistä tarkastella joitakin tyyliteltyjä tietoja työllisyyden, työttömyyden ja työmarkkinoille osallistumisen dynamiikasta EU-maissa.

analyysi tehdään vuosittaisessa paneelitietokannassa, johon on koottu EU: n 15 jäsenmaata ennen laajentumista vuosilta 1970-2013. Tiedot on saatu Euroopan komission talouden ja rahoituksen pääosaston vuotuisesta Makrotaloustietokannasta (Ameco). Työllisyys ja palkansaajakorvaukset ovat kansantalouden tilinpidosta, työttömyys ja työvoimatutkimuksen työvoimaosuus; palkansaajakorvaukset deflatoidaan BKT-deflaattorilla.Alaviite 12

kuviossa 6 esitetään kaikkien otokseen kuuluvien maiden osalta työllisyysasteen, työvoimaosuuden ja työllisyysasteen (1 − työttömyysaste) kasvuvauhti suhteessa EU: n keskiarvoon 1970-luvun alusta lähtien. Työvoiman liikkuvuuden muutokset johtuvat työllisyyden muutoksista, joita ei voida katsoa työttömyyden tai työvoimaosuuden muutoksiksi (KS.edellä). Kuvassa. 6, liikkuvuuden muutoksia voidaan mitata vähentämällä sekä aktiivisuuden että työllisyysasteen muutokset työllisyyden kasvusta vertikaalisella akselilla. Aineiston silmämääräinen tarkastus paljastaa moninaisuuden eri maissa, mutta harvat tyylitellyt faktat erottuvat joukosta.

työmarkkinoiden dynamiikka eräissä Euroopan maissa suhteessa EU: n keskiarvoon (kumulatiivinen kasvu vuodesta 1970). Kuviossa on esitetty kansallisten muuttujien kasvuvauhti suhteessa EU15-maiden kasvuvauhtiin. Suhdannekehityksen tarkastelemiseksi kukin suhteellinen muuttuja ilmaistaan poikkeamana sen keskiarvosta koko ajanjaksolla. Lähde: Euroopan komissio, ECFIN-pääosaston ameco-tietokanta

Blanchard-Katz-lähestymistavan metodologista pätevyyttä tukee se, että työllisyyden suhteellinen kasvu sekä aktiivisuus-ja työttömyysasteiden suhteelliset muutokset heilahtelevat yleensä tasaisten keskiarvojen tuntumassa.

joissakin maissa (esimerkiksi Itävallassa, Saksassa ja Irlannissa kriisiin asti) kansallinen kehitys poikkeaa vain tilapäisesti EU: n keskiarvosta, mikä viittaa yhteisten shokkien merkitykseen.

1970-luvun alun kahta öljykriisiä seuranneilla taantumilla oli vain tilapäinen vaikutus työllisyyden kasvuun useissa maissa. Tämä on selvästi ristiriidassa Ruotsia ja Suomea 1990-luvun alussa koetelleiden rahoituskriisien pysyvien vaikutusten tai Kreikan, Portugalin ja Espanjan vuoden 2008 rahoituskriisin vaikutusten kanssa. Näissä maissa työllisyyden kasvuun kohdistuneilla shokeilla oli pysyvämpiä vaikutuksia työttömyyteen Calvon ym.esittämien todisteiden mukaisesti. (2012) että työmarkkinoiden sopeutuminen on hidasta erityisesti luottokanavan häiriöiden aiheuttamissa taantumissa.Alaviite 13

työllisyyden kasvuvauhdin vaihtelu suhteessa EU: n keskiarvoon vastaa joko aktiivisuuden tai työttömyysasteen tai molempien muutoksia. Esimerkiksi työllisyyden kasvun vaihteluun liittyi suhteellisen työttömyyden muutoksia Saksassa, Irlannissa, Italiassa ja Suomessa, kun taas Alankomaissa, Ranskassa ja Ruotsissa suhteellinen työllisyyden kasvu liikkuu yhdessä suhteellisen työvoimaosuuden kanssa.

kuten edellä on esitetty, työllisyyden kasvun ja aktiivisuuden ja työllisyysasteen prosenttimuutoksen summan välisen eron on oltava yhtä suuri kuin työikäisen väestön prosentuaalinen muutos, joka puolestaan heijastaa työvoiman liikkuvuusvirtoja. Suuntaus kohti suurempaa sisäistä liikkuvuutta on nähtävissä Espanjassa, Irlannissa, Luxemburgissa ja Alankomaissa; ulospäin suuntautuvaa liikkuvuutta on havaittu Suomessa, Portugalissa ja Ruotsissa. Espanjan ja Irlannin työllisyyden kasvu ennen vuoden 2008 kriisiä oli ominaista jatkuvalle työntekijävirralle. Kriisi käänsi tämän suuntauksen vain osittain päinvastaiseksi, kun työvoiman kysynnän heikkeneminen johti työpaikkojen valtavaan tuhoutumiseen ja työikäisen väestön kasvun vähenemiseen. Tämä kuvio on päinvastainen kuin Suomessa 1990-luvun alun laman jälkeen, jolloin työttömyyden voimakkaaseen kasvuun liittyi jatkuva ja tuntuva työvoimaosuuden lasku.

seuraavassa vaiheessa analysoidaan, missä määrin työllisyyden kasvua, työttömyyttä ja työvoimaosuutta ohjaavat yhteiset tai epäsymmetriset shokit eri jäsenvaltioissa. Tämä analyysi esitetään yhteenvetona taulukossa 2. Kirjallisuuskäytännön mukaisesti muuttujien maakohtaiset vaihtelut taantuvat EU-15-aggregaatin kehityksen mukaan. Β-kertoimet osoittavat, kuinka suuri osa EU-aggregaatin muutoksesta siirtyy kansallisiin muuttujiin saman vuoden aikana, kun taas R 2 Mittaa kansallisten ja aggregoitujen muuttujien välisen suhteen vahvuutta. Muutama seikka on mainitsemisen arvoinen.

keskimäärin 40 prosenttia kansallisen työllisyyden kasvun vaihteluista selittyy EU-15: n kehityksellä, mikä on yhdenmukaista l ‘ Angevinin (2007a, b) havaintojen kanssa ajanjaksolla 1973-2005. Tämä viittaa siihen, että EU: n yhteiset shokit ovat merkittävämpiä maassa kuin aluetasolla, mutta vähemmän merkityksellisiä kuin Yhdysvaltojen valtioissa.Alaviite 14

työllisyyden kasvu korreloi useimmissa maissa voimakkaasti EU: n tason kehityksen kanssa; epäsymmetriset shokit näyttävät vallitsevan Itävallassa, Tanskassa, Kreikassa ja Luxemburgissa.

maakohtaiset työttömyysasteet korreloivat yleensä voimakkaammin EU: n kokonaislukuun kuin työllisyyden kasvu. Sama koskee työvoimaosuutta lukuun ottamatta Tanskaa, Suomea ja Ruotsia.

oikaisu epäsymmetriseen työvoiman kysyntäsokkiin: todisteet

VAR-mallin estimaattien tulokset on tiivistetty vastaavilla impulssivastefunktioilla, jotka osoittavat muuttujien vasteen yhden keskihajonnan positiiviseen työvoiman kysyntäsokkiin. Kahden mallivaihtoehdon estimoinnin regressiotulos (ilman palkkoja) esitetään lisätiedostossa 2.

kuviossa 7 esitetään työllisyys, työttömyysaste, työvoimaosuus ja muuttoliike positiiviseen työvoiman kysyntäsokkiin koko otoksessa (yläpaneeli) ja kriisiä edeltävällä kaudella (alapaneeli). Tulokset esitetään erikseen parsimonious VAR-spesifikaatiossa, jossa ei ole reaalipalkkoja (vasen paneeli), ja erittelyssä, jossa on palkkayhtälö (oikea paneeli). Vaikka kuvaajissa näkyy positiivisen työvoiman kysyntäsokin vaikutukset, vastaus negatiiviseen shokkiin on symmetrinen. Esitystarkoituksessa luottamusvälejä ei esitetä. Työllisyysasteen ja aktiivisuusasteen vasteet ovat merkittäviä 5 prosentin kohdalla noin 10 vuoden ajan, kun taas työllisyyden vasteet ovat aina merkittäviä.Alaviite 15

vastaus maakohtaiseen positiiviseen työvoiman kysyntäsokkiin. Huomautus: vaaka-akseli edustaa vuosia iskun jälkeen. Pystyakseli edustaa lokipisteitä. Liikkuvuudella tarkoitetaan työllisyyden muutosta, jota ei selitetä työllisyysasteen (määritelty 1 − työttömyysasteeksi) tai aktiivisuusasteen muutoksilla. Lähde: omat laskelmat

tulokset viittaavat odotetusti siihen, että työvoiman kysyntäsokit johtavat lähinnä työttömyyden ja työvoimaosuuden vaihteluun vaikutusten mukaan. Nämä vaikutukset häviävät hyvin hitaasti ajan myötä. Sen sijaan liikkuvuuteen ja reaalipalkkoihin kohdistuva vaikutus on vaikutuksiltaan pienempi ja kasvaa vähitellen.

vuosina 1970-2013 todettujen työvoiman kysyntäsokkien keskimääräinen koko on noin 1,1 %. Vaikutus työllisyyteen on pysyvä ja saavuttaa maksiminsa noin 4 vuoden kuluttua, ennen kuin se laskee pysyvästi lähtötasoa korkeampaan arvoon. Vuoden kuluessa työttömyysaste laskee ja työvoimaosuus nousee noin 0,5 ja 0,3 prosenttiyksikköä EU: n keskiarvon yläpuolelle. Sokin vaikutus työttömyysasteeseen ja aktiivisuusasteeseen on hyvin pysyvä ja kestää yli 5 vuotta.

työvoiman liikkuvuus lisääntyy 0: lla.3 % ensimmäisenä vuonna ja huiput noin 10 vuoden jälkeen. Näin ollen työttömyysaste, työvoimaosuus ja työvoiman liikkuvuus vastaavat ensimmäisenä vuonna 43, 32 ja 25 prosenttia alkuperäisestä työvoiman kysyntäsokista. Väestönmuutosten vaimentaman alkuperäisen kysyntäsokin osuus kasvaa ajan myötä.

kaiken kaikkiaan aiempien tutkimusten tulokset osoittavat, että keskipitkällä aikavälillä suurin osa epäsymmetrisistä kysyntäsokeista vaimenee suhteellisten aktiivisuusasteiden ja liikkuvuuden mukauttamisen avulla.ensiksi mainitut reagoivat paremmin sokin jälkeisinä ensimmäisinä vuosina, kun taas jälkimmäiset tulevat hallitseviksi muutaman vuoden kuluttua.

kriisiä edeltäneessä otoksessa (1970-2007) keskimääräisen shokin arvioidaan olevan suunnilleen samankokoinen mutta pysyvämpi. Vastauksena järkytykseen ensimmäisen vuoden aikana työttömyysaste laskee 0: lla.3 prosenttiyksikköä ja aktiivisuusaste nousee 0,4 prosenttiyksikköä. Ensimmäisen vuoden aikana työttömyysaste vaimentaa työvoiman kysyntäsokista noin 34 prosenttia ja työvoimaosuus 38 prosenttia.Alaviite 16 Koko otokseen verrattuna työttömyyden vaste on heikompi ja pysyvämpi; työvoimaosuuden vaste on sitä vastoin suurempi ja pysyvämpi. Keskeinen ero näiden kahden jakson välillä on työvoiman liikkuvuuden reagoinnissa, sillä se ei näytä reagoivan yhtä hyvin kriisiä edeltäneeseen shokkiin. Koko otoksessa vaste on noin 0.5 % viiden vuoden kuluttua, kun se on alle 0,4% kriisiä edeltävässä otoksessa.

pitkällä aikavälillä työvoiman tarjonnan lisääntyminen työvoimaosuuden kasvun ja työvoiman liikkuvuuden lisääntymisen myötä on vastaavasti 40 prosenttia ja 60 prosenttia työllisyyden yleisestä kasvusta. Kriisiä edeltävän ajan luvut ovat 40 ja 50 prosenttia. On myös käynyt ilmi, että vaikka liikkuvuudesta tulee koko otoksessa alle 8 vuoden kuluttua merkittävä sopeutumismuoto, kriisiä edeltävänä aikana kestää yli 11 vuotta, ennen kuin liikkuvuus ylittää aktiivisuusasteen olennaisimpana sopeutumiskanavana.

todisteet viittaavat siihen, että vuoden 2008 kriisin alusta lähtien liikkuvuudella on ollut suurempi merkitys työmarkkinoiden sopeutumisessa kuin aikaisemmin; työttömyysasteen ja työvoimaosuuden sopeuttaminen sen sijaan oli verrattain lyhytaikaista. Tämä on yhdenmukaista havainnon kanssa, jonka mukaan työvoimaosuus on ollut kestävä EU: ssa vuodesta 2008, kun taas lannistumisvaikutukset näyttävät olleen heikommat kuin aiemmissa laskusuhdanteissa.Alaviite 17

nämä havainnot pysyvät suurelta osin muuttumattomina, kun reaalipalkat sisällytetään analyysiin. Koko otoksessa suhteelliset reaalipalkat nousevat vähitellen työvoiman kysyntäsokin vuoksi ja vakaantuvat noin 10 vuoden kuluttua suurin piirtein samaan aikaan kuin työttömyys vakaantuu. 1 prosentin shokissa suhteelliset palkat muuttuvat noin 0,5 prosenttia 10 vuoden jälkeen. Palkkojen sisällyttäminen malliin ei näytä merkitsevän suuresti suhteellisen työttömyysasteen mukauttamista, joka on sopusoinnussa Blanchardin ja Katzin (1992) havaintojen kanssa Yhdysvaltojen osavaltioissa ja Bayoumi et al. (2006) Kanadan provinssien osalta.Alaviite 18

rajattaessa otosta kriisiä edeltävään aikaan reaalipalkkojen vaste vaikuttaa huomattavasti vaimeammalta. Suhteelliset palkat ovat siis vuodesta 2008 lähtien reagoineet paremmin maakohtaisiin suhdanteisiin.

onko talouden sopeuttaminen Emussa erilaista kuin ennen? Vastaukset epäsymmetriseen työvoiman kysyntäsokkiin on myös laskettu otosjaosta, jonka avulla voidaan vastata tähän kysymykseen: Emua edeltävä ja EMU-kausi. Kuviosta 8 käy ilmi, että työmarkkinoiden sopeuttaminen on muuttunut EMU-kaudella monilta osin.

vastaus maakohtaiseen positiiviseen työvoiman kysyntäsokkiin. Huomautus: vaaka-akseli edustaa vuosia iskun jälkeen. Pystyakseli edustaa lokipisteitä. Liikkuvuudella tarkoitetaan työllisyyden muutosta, jota ei selitetä työllisyysasteen (määritelty 1 − työttömyysasteeksi) tai aktiivisuusasteen muutoksilla. Lähde: omat laskelmat

ensinnäkin siitä huolimatta, että arvioitu keskimääräinen työvoiman kysyntäsokki on suunnilleen yhtä suuri kahtena ajanjaksona (1.1% ensimmäisellä kaudella ja 1,0% toisella), työttömyyteen reagoidaan nopeammin ja hitaammin EMU-kaudella.Alaviite 19 toiseksi: aktiivisuusaste reagoi shokkiin vaimeammin ja lyhytikäisemmin. Kolmanneksi työvoiman liikkuvuus näyttää reagoivan nopeammin EMU-kaudella ja vaimentavan suuremman osan shokista kuin työvoimaosuus millä tahansa viiveellä.Alaviite 20 tämän havainnon mahdollinen selitys voisi liittyä siihen, että EU-maiden työvoimaosuutta ovat johtaneet enemmän rakenteelliset tekijät, mukaan lukien naisten ja vanhusten työmarkkinoille osallistumista edistävät uudistukset ja politiikat, ja vähemmän suhdannetekijät. Lisäksi työikäisen väestön nopeampi reagointi voi heijastaa enemmän laajentumisen vaikutuksia kuin maan kansalaisten muuttoa. Emu-kauden reaalipalkat näyttävät reagoivan paremmin maakohtaisiin työvoiman kysyntäsokkeihin. Ennen Emua reaalipalkkojen reagointi shokkiin on aluksi vaimeaa ja muuttuu tilastollisesti merkitseväksi 5 vuoden kuluttua. EMU: n jälkeisenä aikana palkat poikkeavat merkittävästi sokia edeltäneestä tasosta toisen vuoden jälkeen.Alaviitteessä 21

taulukossa 3 mitataan työvoiman kysynnän epäsymmetrisen shokin vaikutusta kunkin muuttujan suhdannevaihteluihin. Esimerkiksi 37 prosenttia työvoimaosuuden vaihteluista johtuu 5 vuoden aikajänteellä työvoiman kysyntäsokista. Työttömyyden hajoamista ei raportoida, koska työvoiman kysyntäsokit selittävät kaiken kaikkiaan suurimman osan työttömyyden vaihteluista.

ennen talous-ja rahaliittoa työvoiman kysyntäsokit muodostivat merkittävän osan työvoimaosuuden vaihteluista, kun taas ne eivät ole yhtä merkittäviä palkkojen tai työvoiman liikkuvuuden kannalta. Rahataloudellisen yhdentymisen jälkeen työvoiman kysyntäsokkien suhteellinen merkitys on muuttunut huomattavasti. Vuoden kuluessa ne ovat edelleen aktiivisuusasteen kannalta tärkeämpiä kuin työvoiman liikkuvuus tai reaalipalkkojen kasvu.keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä työvoiman kysyntäsokit ovat kuitenkin suhteellisesti tärkeämpiä työvoiman liikkuvuuden vaihtelulle. Nämä tulokset korostavat palkkojen ja liikkuvuuden kasvavaa merkitystä mukautusmekanismina työvoiman kysynnän epäsymmetrisiin häiriöihin.