Velkakirja Intiassa

lyhyt Velkakirja

maksettavaksi luvatun rahasumman on oltava varma ja täsmällinen summa. Vekselilain “Siirtokelpoisia instrumentteja” koskeva laki kodifioidaan Kansainyhteisössä. Lähes kaikilla lainkäyttöalueilla, muun muassa Uudessa-Seelannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Mauritiuksella, kodifioitiin laki siirtokelpoisista instrumenteista. Intiassa tuli voimaan vuonna 1881 säädetty Instrumenttilaki (Negotiatable Instrument Act). Jälkimarkkinakelpoisen instrumentin merkityksen ymmärtämiseksi riittää, kun sanotaan, että se tarkoittaa velkakirjaa, vekseliä tai sekkiä, joka maksetaan joko tilaajalle tai haltijalle. Renessanssin aikana Euroopassa oli käytössä Velkakirja. Myöhemmin, 1900-luvulla, väline muuttui merkittävästi sekä käytössä ja muodossa ja tiettyjä klaused lisättiin.
velkakirjan historia:
vekselien ja velkakirjojen yhteiset prototyypit ovat peräisin Kiinasta. Täällä, 8. vuosisadalla aikana vallan Tang-dynastian he käyttivät erityisiä välineitä nimeltä feitsyan turvalliseen rahansiirtoon pitkiä matkoja. Myöhemmin tällainen asiakirja rahansiirto käyttää Arabialaiset kauppiaat, jotka olivat käyttäneet prototyyppejä vekselit-suftadja ja hawala 10–13-luvulla, sitten tällaisia prototyyppejä olivat käyttäneet Italian kauppiaat 12-luvulla. Italiassa 13-1400-luvuilla vekseli ja velkakirja saavat pääpiirteensä ja sen kehityksen myöhemmät vaiheet ovat liittyneet Ranskaan (16-1700–luvuilla, joissa merkintä oli ilmestynyt) ja Saksaan (1800-luvulla, Valuuttalain virallistaminen). Englannissa (ja myöhemmin Yhdysvalloissa) Valuuttalaki poikkesi Manner-Euroopasta erilaisten oikeusjärjestelmien vuoksi
The Negotiatable Instruments Act, 1881:
“Promissory note”.-
“Velkakirja” on kirjallinen väline (joka ei ole seteli tai valuuttaseteli), joka sisältää antajan allekirjoittaman ehdottoman sitoumuksen tietyn rahasumman maksamisesta vain tietylle henkilölle tai tämän järjestykselle tai välineen haltijalle.
jotta termi “velkakirja” ymmärrettäisiin selvästi, on sopivaa viitata seuraavaan Andhra Pradeshin korkeimman oikeuden päätökseen.
Bolisetti Bhavannarayana @ … vs Kommuru Vullakki kangaskauppias … 1996 (1) ALD Cri 530, 1996 (1) ALT 917; Bench: K Agarwal, V R Reddy, N S Reddy; tässä tapauksessa harkittavaksi tuli seuraava kysymys.
onko pukuasiakirja Velkakirja? Jos ei, mikä on sen luonne?
tähän kysymykseen vastatakseen totean seuraavaa: “Ensimmäisen kysymyksen osalta voimme muistuttaa itseämme siitä, että Indian Stamp Act, 1899, (lyhyesti” Stamp Act”), perii leimaveroa eri asiakirjoista eri suuruisina, minkä vuoksi on välttämätöntä ensin määritellä minkä tahansa asiakirjan luonne ennen kuin päätetään kysymyksestä, joka koskee tällaisesta asiakirjasta maksettavaa asianmukaista leimaveroa. Näin ollen pelkästään Leimalaissa annettu “joukkovelkakirjan” tai “velkakirjan” määritelmä on olennainen minkä tahansa asiakirjan luonteen määrittämiseksi. Leimalain 2§: n 22 momentissa”velkakirja” määritellään seuraavasti:
“Velkakirja” tarkoittaa velkakirjaa sellaisena kuin se on määritelty vuoden 1881 jälkimarkkinakelpoisista instrumenteista annetussa laissa;
” siihen sisältyy myös velkakirja, jossa annetaan lupaus minkä tahansa rahasumman maksamisesta mistä tahansa erityisestä rahastosta, joka voi olla käytettävissä tai ei ole käytettävissä, tai millä tahansa ehdolla tai varotoimenpiteellä, jota voidaan tai ei voida suorittaa tai toteuttaa.”
tämän Leimalain 2§: n 22 momentissa olevan “velkakirjan” määritelmän yhteydessä termin määritelmä sellaisena kuin se on annettu vuoden 1881 jälkimarkkinakelpoisista instrumenteista annetussa laissa. Viimeksi mainitun lain 4 pykälässä “velkakirja” määritellään seuraavasti:
“Velkakirja” on kirjallinen väline (joka ei ole seteli tai valuuttaseteli), johon sisältyy antajan allekirjoittama ehdoton sitoumus maksaa tietty rahasumma ainoastaan tietylle henkilölle tai tämän järjestykselle tai välineen haltijalle.
kuvitus
a viittoo instrumentit seuraavin termein:
(a) ” lupaan maksaa B tai tilata Rs. 500.”
(b) ” tunnustan olevani velkaa B: lle Rs: ssä. 1000, maksetaan pyydettäessä saadusta arvosta.
(c) ” Mr. B, I. O. U. Rs. 1,000″.
(d) ” lupaan maksaa B Rs. 500, ja kaikki muut hänelle kuuluvat summat.”
(e) ” lupaan maksaa B Rs. 500, josta vähennetään hänen velkansa.”
(f) ” lupaan maksaa B Rs. 500 seitsemän päivää avioliittoni jälkeen C. “
(g) ” lupaan maksaa B Rs. 500 D: n kuolemasta, jos D jättää minulle tarpeeksi sen summan maksamiseen.”
(h) ” lupaan maksaa B Rs. 500 ja toimittaa hänelle mustan hevoseni 1.tammikuuta.”
A) ja b) merkityt instrumentit ovat velkakirjoja. C, d, e, f, g ja h kohdassa merkityt instrumentit eivät ole velkakirjoja.”
tämä velkakirjan määritelmä itsessään osoittaa, että velkakirjoja voi olla useita eri tyyppejä. Näistä velkakirjojen eri luokista joitakin voidaan käsitellä siirtokelpoisista instrumenteista annetun lain 13§: ssä tarkoitettuina “siirtokelpoisina instrumentteina” ja joitakin muita ei välttämättä käsitellä siten, mutta juuri tästä syystä asiakirjan luonne ei muutu, jos se on muuten velkakirja. Toisin sanoen jos asiakirja on lain 4§: ssä tarkoitettu velkakirja, se on edelleen velkakirja riippumatta siitä, onko se tullut lain 13§: ssä määritellyn “siirtokelpoisen instrumentin” merkityksessä. Tästä syystä were katsoo, että jälkimarkkinakelpoisia instrumentteja koskevan lain 13 pykälä tai termin “jälkimarkkinakelpoinen instrumentti” määritelmä on täysin merkityksetön päätettäessä tietyn asiakirjan luonteesta velkasitoumuksena tai muulla tavoin. Samoin ja vastaavista syistä on täysin merkityksetöntä viitata lain 13§: n säännöksiin, kun päätetään minkä tahansa asiakirjan luonteesta “joukkovelkakirjana” tai muunlaisena. Näin ollen mikään, mikä on ristiriidassa minkään ennakkoratkaisupyynnössä mainitun viranomaisen kanssa, ei ole hyvä laki.”
Velkakirja ei ole pakollinen todistusasiakirja:
Velkakirja ei ole pakollinen. Chandabolu Bhaskara Raon asiassa A. P: n korkein oikeus totesi, että ” koska velkakirja ei ole pakollisesti todistettavissa oleva asiakirja, vaikka läsnäolijoiden allekirjoitukset otettaisiin, se ei suorituksen jälkeen merkitse aineellista muutosta, joten sitä ei vahingoiteta. Näin ollen sillä, oliko paikalla julistajia, kun se pantiin täytäntöön, ei ole merkitystä, eikä varsinkaan sillä, milloin sen täytäntöönpano hyväksytään.
Madrasin korkeimman oikeuden Hon’ble Full Bench-tuomio, joka on julkaistu teoksessa Hariram v. I. T. Commissioner (F. B.). Tässä tapauksessa käsiteltävänä oli seuraava asiakirja, joka kuuluu seuraavasti:
” 14-6-1947 toimeenpantu Velkakirja Arunachala Chettiarin hyväksi, Kolakkara chettiarin poika, joka asuu Palappudin kylässä, sathyamangammalin Hamletissa, Kupuswami Chettiarin gingi Taluk, venkatachala Chettiarin poika, joka asuu edellä mainitussa kylässä. Siitä summasta, jonka sain teiltä Tiruvannamalaissa vuonna 1943 ja jonka T. Arunachala Iyer sinulle löytynyt summa on Rs. 3,000. Koska tämä kolmen tuhannen rupian summa piti maksaa teille, maksan saman korkoineen RS: ssä. 0-4-0 kuukaudessa per Rs. 100 kuudessa samansuuruisessa erässä, ja vastuuvapaus sama. Tämä on velkakirja, jonka olen antanut suostumuksellani.”
heidän ylhäisyytensä katsoi, että kyseinen asiakirja ei ole velkakirja, koska ei ole mitään ehdotonta sitoumusta maksaa tiettyä rahasummaa.
velkakirjan ja hundin eli vekselin välisen eron selittää hänen lordinsa Vradachariar, J., näillä sanoilla :
“mutta kun lainanottaja antaa Oman velkakirjan osana lainatapahtumaa, minusta tuntuu keinotekoiselta pitää jokaista tuossa velkakirjassa saatua “maksulupausta” maksuna, ja sitten pyrkiä tuomaan maahan teoria “ehdollisesta” maksusta. “
Jos Velkakirja On In-Acceptable-Remedy:
1). “1. Voiko kantaja nostaa kanteen ennakkomaksunsa perimiseksi alkuperäisen vastikkeen perusteella silloin, kun se velkakirja, jonka perusteella kanne on nostettu, voidaan ottaa tutkittavaksi Leimalain 35§: n nojalla, ja jos voidaan, niin missä olosuhteissa ?
2. Jos Velkakirja on todistusaineistona tutkittavissa, voidaanko rahasumman takaisinperintää koskeva kanne pitää voimassa joko “rahat on saatu ja saatu” – teorian perusteella tai Sopimuslain 70 pykälän nojalla. “
2). Ennakkoratkaisukysymyksellä viitattiin seitsemän tuomarin Hon ‘ Bel-lautakuntaan, jonka toinen tuomari oli Obul Reddi ja toinen Madhava Reddy, JJ. were members, is
” Voiko kantaja nostaa kanteen ennakkomaksunsa perimiseksi alkuperäisen kanteen perusteella, kun liiketoimen todisteena oleva siirtokelpoinen instrumentti on Leimalain 35§: n mukaan jätettävä tutkimatta. “
tarve siirtää kysymys suuremmalle penkille syntyi Gopal Rao Ekboten, J.: n ( sellaisena kuin hän silloin oli ) Mohdissa esittämän näkemyksen seurauksena. Jamal Saheb v. Munnar Begum,, joka ei ole sopusoinnussa Madrasin korkeimman oikeuden päätöksen kanssa asiassa Perumal Chettiar vastaan Kamakshi Ammal, ILR (1938) Mad 933 = ( AIR 1938 Mad 785 ( FB)). Oppinut tuomari, Gopal Rao Ekbote, katsoi, että kantaja voi saada rahansa takaisin läpi asiakirja on in-hyväksyttävissä todistusaineistossa, koska se on in-riittävästi leimattu ja että 91 § Todistusaineistolain ei ole este kantajan onnistuminen sopimuksettoman perusteella, eli kanteessa rahaa oli ja vastaanotettu. Näin päätellessään oppinut tuomari näyttää tunteneen, että häntä ei sido koko tuomarin päätös teoksessa ILR ( 1938 ) Mad 933 = ( AIR 1938 Mad 785 ( FB), kuten ” kaksi Privy Councilin vuonna 1918 tekemää päätöstä ( John V. Dodwell ja Co. Ltd. AIR 1918 PC 241 ja Juscurn Boid v. Prithichandlal, AIR 1918 PC 151 ) eivät tulleet Täyspenkin tietoon “. Kun otetaan huomioon, että Allahabadin, Bombayn ja eräiden muiden korkeimpien tuomioistuinten korkeat tuomioistuimet ovat olleet eri mieltä kuin Madrasin korkeimman oikeuden viiden tuomarin koko tuomarin asiassa ILR ( 1938 ) Mad 933 ( 935 ) = ( AIR 1938 Mad 785 ( FB ) esittämä kysymys annettiin suuremman tuomarin käsiteltäväksi.
Velkakirja vaatii kunnollisen leimaveron:
Venkatasubbaiah v. Bhushayya, 1963 (1) An.WR (NRC) 31. Kyseessä oli tapaus, jossa A. P: n korkein oikeus otti huomioon Postimerkkilain 35 pykälän. Se katsoi, että muussa valtiossa toimeenpantu velkakirja oli velvollinen maksamaan leimaveroa siinä valtiossa, jossa se on tuotettu, ja koska se ei maksanut tarvittavaa leimaveroa, asiakirja jätettiin tutkimatta. Tällaiseen varautumiseen sovellettaisiin Intian Postimerkkilain 19. pykälää. Tämän jakson mukaan Intiasta vedettyyn tai laadittuun velkakirjaan on ennen kuin se esitetään hyväksyttäväksi tai maksettavaksi tai sen merkintää, siirtoa tai muuta neuvottelua varten Intiassa, kiinnitettävä siihen asianmukainen leima ja mitätöitävä se. Ensi näkemältä mainittua kohtaa ei sovelleta Intiassa tehtyyn velkakirjaan, ja kaikki yhdessä osavaltiossa tehdyt velkakirjat voidaan esittää missä tahansa muussa Intian osavaltiossa, jossa on velkakirjaan merkitty leima, eikä ylimääräistä leimaveroa tarvitse maksaa. Pykälän 19 mukaan Intiasta vedetty ja Intiassa tai missä tahansa osavaltiossa käytetty velkakirja edellyttää Intian lain mukaista asianmukaista leimaveroa.
suositukset vuoden 1899 Stamp Act-lain 35§: n muuttamiseksi
katson, että Intian Lakikomission 178.raportti ei ole aiheellinen, koska siinä esitetään suosituksia Stamp Act-lain 35§: n muuttamiseksi vuonna 1899 & “vekselit velkakirjoista”. Kertomuksen asiaankuuluva osa kuuluu seuraavasti:
vuoden 1899 Postimerkkilain 35 pykälä & “vekselit velkakirjoista”:
vuoden 1899 Postimerkkilain 35 pykälän ensimmäisessä osassa säädetään seuraavaa:: “Henkilö, jolla on lain tai todistusaineiston vastaanottamiseen valtuutettujen osapuolten suostumuksella valtuutettu henkilö, ei saa hyväksyä todistusaineistoksi mitään velvoitekirjaa, eikä tällainen henkilö tai julkinen virkamies saa ottaa siihen kantaa, rekisteröidä tai todistaa oikeaksi, ellei asiakirjaa ole asianmukaisesti leimattu.”
edellä olevan sec: n ehdon A-e kohta. 35 sisältää säännöksiä, joiden mukaan asiakirjaa voidaan käyttää todisteena maksettaessa leimaveroa kokonaisuudessaan (jos sitä ei ole merkitty) tai maksettaessa puutteellista leimaveroa (jos leimaverossa on puutteita), ja säännöksessä sallitaan seuraamuksen kantaminen enintään kymmenkertaisena leimaveroon tai tapauksen mukaan puutteelliseen veroon verrattuna. Seuraamuksen periminen on tietenkin harkinnanvaraista
kuitenkin kohdan 35 kohdan a alakohta ei salli edellä mainitun välineen validointia, kun kyseessä on vekseli tai velkakirja. Tästä seuraa, että vaikka kaikkien muiden asiakirjojen osalta on olemassa menettely, jolla asiakirja voidaan myöhemmin validoida kantamalla leimavero tai sakko, tällaista menettelyä ei ole käytettävissä “vekselien ja velkakirjojen”tapauksessa. Vaikka asianosainen, joka haluaa käyttää sitä todisteena, olisi valmis maksamaan leimaveron ja seuraamusmaksun, hän ei saa tehdä niin näiden välineiden osalta. Asiakirjasta tulee “jätepaperi”. Tämän jäykän menettelyn vuoksi, jota sovelletaan vain “vekseleihin ja velkakirjoihin”, useat velalliset saavat vapautua velallisuudesta epäoikeudenmukaisesti.
Intian tuomioistuimet eivät ole myöskään voineet tehdä oikeutta sellaisissa tapauksissa, joissa toinen osapuoli vetoaa “vekseliin tai velkakirjaan”, jota ei ole leimattu tai joka on leimattu puutteellisesti. Lisäksi Todistelulain 91§: n säännökset ovat myös esteenä ja estävät suullisten todisteiden esittämisen tällaisissa tapauksissa. Tämä käy ilmi Todistusaineistolain 91§: n alla olevasta havainnekuvasta (B). Nämä vammat ovat johtaneet laajamittaiseen käräjöintiin tuomioistuimissa. Privy Council, Supreme Court ja High Court ovat ilmoittaneet olevansa avuttomia näiden luvun 35 määräysten ylittämisessä, koska ne estävät “vekselien ja velkakirjojen” vahvistamisen. Tuloksena on, että näitä välineitä ei saa käyttää todisteina “mihinkään tarkoitukseen”.
eräässä uudessa tapauksessa Andhra Pradeshin ylioikeudessa aikana, jolloin valuuttamme siirtyi vanhasta “rupia -, annas-ja paise” – järjestelmästä nykyiseen “naya-paise” – järjestelmään, pantiin toimeen velkakirja, jossa oli Postimerkkilain mukaan oltava 4 Hannaa suuruinen leimavero, asiakirjaan, jossa oli “kaksikymmentäneljä” naya-paise, ja sitouduttiin siihen, että jokainen anna oli yhtä kuin kuusi naya paise. Uuden järjestelmän mukaan oikea vastine 4 Hannalle oli kuitenkin 25 paise, ja kanne hylättiin yhden naya Paisan leimaveron puutteeseen vedoten. Laki ei koskaan muuttunut. Itse asiassa Andhra Pradeshin korkeimman oikeuden seitsemän tuomarin erityispenkki asiassa L. Sambasivarao vs. Balakotaiah AIR 1973 AP 343 (FB) vahvisti Madrasin korkeimman oikeuden viiden tuomarin aiemman tuomion asiassa Perumal Chettiar vs. Kamakshi Ammal (AIR 1938 Mad 785 (fb)). Andhra Pradeshin korkeimman oikeuden tuomio on tyhjentävä, ja siinä viitataan koko asiaa koskevaan CAS-lakiin. Siinä viitataan 133 eri tuomioistuinten päätökseen. Kysymys kuuluu, onko tämä vuonna 1899 annetusta laista johtuva vääryys korjattava siten, että laiminlyönti voidaan maksaa seuraamuksineen tai ilman seuraamuksia, kuten toimivaltainen viranomainen voi päättää.
joissakin tapauksissa tuomioistuimet keksivät erilaisia teorioita huojennuksen myöntämiseksi, kun ne katsoivat, että vekseli tai velkakirja oli vakuus tai että se ei sisältänyt kaikkia sopimusehtoja, minkä vuoksi Todistusaineistolain 91§: ssä ei voitu sulkea pois suullista todistusaineistoa. Joissakin muissa tapauksissa tuomioistuimet ovat todenneet, että velasta voitaisiin nostaa kanne. Aina kun tällaisia oikeudenkäyntiväitteitä esitetään, oikeudenkäynnit ovat kuitenkin päättymättömiä ja epävarmoja. Asianosainen ei tietäisi, hyväksyttäisiinkö tällainen peruste lopulta Leimalain 35§: n jäykän asenteen ja Todistelulain 91§: n yhtä tiukan säännön ylittämiseksi.
mielestämme vekselin tai velkakirjan nojalla rahaa saaneiden oikeus edellyttää, että tämä kohta 35 poistetaan ja että leimaveron tai sakkomaksun maksamismenettelyä sovelletaan myös näihin välineisiin. Se lisää valtion tuloja entisestään. Tällainen menettely poistaa myös tarpeettomat riidat siitä, voidaanko valitusta muuttaa antamalla kantajalle mahdollisuus nostaa kanne velasta, ja poistaa myös suullisten todisteiden tutkittavaksi ottamista koskevat riidat.
komissio katsoo sec: n määräyksessä a, kun se on ottanut asianmukaisesti huomioon useita seikkoja, kuten oikeuden tuottamisen niille, jotka ovat eronneet rahasta, edun, joka valtiolle koituu leimaveron tai sakkorangaistuksen kantamisesta ja tarpeettomien riitojen poistamisesta. 35 vuoden 1899 Postimerkkilain sanat “kaikki sellaiset asiakirjat, joista ei kanneta veroa, joka on enintään ten naya paise, tai vekseli tai velkakirja, hyväksytään todistusvoimaisina”, korvataan sanoilla “kaikki tällaiset asiakirjat hyväksytään todistusvoimaisina”. lisäksi ehdotetaan, että tätä muutosta sovelletaan rajoitetusti taannehtivasti kaikissa tapauksissa, joissa oikeudenkäynti 35 kohdassa tarkoitetuissa tuomioistuimissa tai viranomaisissa ei ole edennyt.
olettaman soveltamisala: todistustaakka Velkakirjaasioissa:
Hon’ble Supreme Court in Kundan Lal Rallaram v. Custodian, Evacuee Property , Bombay, puhuessaan ylhäisyytensä K. Subba Raon välityksellä, J. ottaen huomioon olettaman laajuuden, oli säätänyt lain näin:
“pykälässä 118 vahvistetaan erityinen todistusaineisto, jota sovelletaan siirtokelpoisiin instrumentteihin. Olettama on lain mukainen, ja sen mukaan tuomioistuin olettaa muun muassa, että neuvoteltavissa oleva tai hyväksytty käsiteltäväksi. Itse asiassa se sysää todistustaakan vastikkeettomuudesta nootin tekijälle tai tapauksen mukaan vahvistajalle. Ilmaisulla “todistustaakka” on kaksi merkitystä – toinen on todistustaakka oikeudellisena asiana ja kirjelmänä ja toinen asian selvittämistaakka; ensin mainittu on vahvistettu oikeudelliseksi kysymykseksi kirjelmän perusteella ja siten muuttumaton koko oikeudenkäynnin ajan, kun taas jälkimmäinen ei ole pysyvä vaan vaihtuu heti, kun asianosainen esittää riittävät todisteet olettaman nostamiseksi hänen edukseen. Taakan siirtämiseksi vaadittavien todisteiden ei välttämättä tarvitse olla vastapuolen osoittamia todisteita tai tunnustuksia, vaan ne voivat koostua aihetodisteista tai oikeudellisesta tai tosiasiallisesta olettamuksesta. Kantajan, joka sanoo myyneensä tiettyjä tavaroita vastaajalle ja että tavarasta maksettiin vastikkeena velkakirja ja että hänellä on hallussaan asianomaiset tilikirjat osoittaakseen, että hänellä oli hallussaan myytävät tavarat ja että myynti heijastui tiettyyn vastikkeeseen, on esitettävä mainitut tilikirjat. Jos kantaja, S. 114, pidättää tällaisen merkityksellisen todisteen, Todistelulaki antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden olettaa, että jos se esitetään, mainitut tilit olisivat kantajan kannalta epäedulliset. Tämä olettama voi tietyissä olosuhteissa kumota siirtokelpoisista instrumenteista annetun lain 118 pykälässä esitetyn oikeusolettaman, jos tuomioistuin sen esittää.”
” In Haribhavandas Parasaran and Co. v. A. D. Thakur A. I. R. 1963. 107, todettiin, että-on pakollista, että 118§: n a momentin mukainen olettama on tehtävä, kunnes toisin osoitetaan. Se, että siirtokelpoisessa instrumentissa esitetty vastike on luonteeltaan erilainen kuin valituksessa väitetty, voi olla tarpeen, että yhteisöjen tuomioistuin tarkastelee myöhemmässä vaiheessa yhdessä koko käsiteltävänä olevan asian todistusaineiston kanssa sitä, onko lakisääteisen olettaman vastaista näyttöä näytetty toteen. Pelkkä tällaisen tosiseikan olemassaolo ei kuitenkaan yksinään oikeuta yhteisöjen tuomioistuinta jättämään 118 pykälää huomiotta ja asettamaan kantajalle rasitteeksi sen, että vastike siirtokelpoisesta välineestä, jonka täytäntöönpano on hyväksytty, on näytetty toteen. Vastaajan on silti todistettava vastikkeellisuuden puute.”
asiassa Kundanlal vastaan talonmies, evakuoitava omaisuus , todettiin ” viitaten erityisesti siirtokelpoisen instrumentin lain 118 pykälään korkein oikeus totesi näin: heti kun teloitus on näytetty toteen, Siirtokelpoisia instrumentteja koskevan lain 118 pykälässä asetetaan tuomioistuimelle velvollisuus esittää hänen edukseen olettama siitä, että kyseinen instrumentti on annettu harkittavaksi. Tämä olettama siirtää todistustaakan toisessa merkityksessä, toisin sanoen asian selvittämistaakka siirtyy vastaajalle. Vastaaja voi esittää suoria todisteita, jotka osoittavat, että velkakirja ei tukenut harkintaa, ja jos hän esitti hyväksyttäviä todisteita, taakka siirtyy jälleen kantajalle ja niin edelleen. Vastaaja voi myös vedota aihetodisteisiin, ja jos olosuhteet, joihin vedotaan, ovat pakottavat, taakka voi myös siirtyä jälleen kantajalle.”
Alex Mathew v. Philips Keralan ylioikeuden Jaostopöytäkirja käsitteli saman kysymyksen ja Ratkaisukokoonpanon-
näiden kahden asiakokonaisuuden tueksi on vedottu eri asioihin ja esitetty todisteita, joiden todellinen periaate on se, että kantajan ja vastaajan esittämät todisteet ja yhteisöjen tuomioistuimen esittämät toteamukset tai yhteisöjen tuomioistuimen muuttamat toteamukset sekä oikeudelliset ja tosiseikkoja koskevat olettamat, jotka on vedottava kaikkiin todettuihin tosiseikkoihin ja niihin liittyviin seikkoihin, on tutkittava kokonaisuutena sen selvittämiseksi, onko lain 118§: n a momentti on kumottu tai ei. Pelkästään kantajan vastikkeellisuutta koskevan asian kieltävän toteamuksen perusteella ei olisi oikein katsoa, että 118§: n a momentin olettama on kumottu.
In Palaniappa Chettiar v. Rajagopalan A. I. R. 1928 Mad. 773. Hon’ble Madrasin ylioikeuden jaosto katsoi, että jos pro-note-vastikkeen perustelukappale on kieltämättä virheellinen, vastikkeen todistustaakka siirtyy velkakirjan haltijalle suhteessa velkakirjan tekijään itseensä, ja näin ollen se olisi paljon voimakkaampi silloin, kun vastike on näytettävä toteen kolmansia vastaan.
In G. Venkata Reddi v. Nagi Reddi . Basheer Ahmed Sayeed, J. käsiteltäessä samankaltaista kysymystä, joka koski todistustaakkaa silloin, kun neuvottelukelpoisen välineen perustelukappaletta vastikkeesta ei ole laadittu (kun velkakirjan perustelukappale oli, että vastike oli maksettu, mutta valituskirjelmässä vedottiin siihen, että vastike oli vuokrasumma, joka oli maksettava vastaajalta), katsoi, että asiassa Palaniappa Chettiar vastaan Rajagopalan A. I. R. 1928 tehty päätös oli Mad. 773. voittaisi, koska muuten se aiheuttaisi vakavaa epäoikeudenmukaisuutta.
jos haluat tietää enemmän velkakirjan historiasta, seuraavista tuomioista voi olla hyödyllistä saada selkeä käsitys.
1. Mohd. Jamal Saheb v. Munnar Begum, joka ei ole sopusoinnussa Madrasin korkeimman oikeuden päätöksen kanssa asiassa Perumal Chettiar v. Kamakshi Ammal, ILR (1938) Mad 933 = (AIR 1938 Mad 785 (FB)).
2. The decision of the Full Bench in ILR (1938) Mad 933 = (AIR 1938 Mad 785 (FB) as ” two decisions decided in 1918 by the Privy Council ( John v. Dodwell and Co. Ltd. AIR 1918 PC 241 ja Juscurn Boid v. Prithichandlal, AIR 1918 PC 151)
3. Madrasin korkeimman oikeuden viiden tuomarin täysi penkki teoksessa ILR (1938) Mad 933 ( 935) = (AIR 1938 Mad 785 ( FB)
4. Pithi Reddy v. Velayudasivan, (1885-1887 ) ILR 10 Mad 94 ja Perumal Chettiarin tapaus, ILR ( 1938) Mad 933 = (AIR 1938 Mad 785 (FB))
5. Täysi penkki Perumal Chettiarin jutussa. ILR (1938) Mad 933 = AIR 1938 Mad 785 (FB)
6. Madrasin korkeimman oikeuden täysi tuomio Perumal Chettiarin tapauksessa. ILR (1938) Mad 933 = AIR 1938 Mad 785 (FB), ei pidä paikkaansa ja päätös on kumottava.
7. Perumal Chettiarin tapauksessa. ILR (1938) Mad 933 = AIR 1938 Mad 785 (FB) se oli kolmas näkemys, joka ilmaistiin koko penkki.
8. Sheikh Khan, (1881) ILR 7 Cal 256,
9. Golap Chund Marwaree vastaan Thakurani Mohokoom Kooaree. (1878) ILR 3 Cal 314
10. Pramatha Natha Sandal vastaan Dwarka Nath Dey. (1896) ILR 23 Cal 851,
11. Petheramin mielipide. C. J., perustui siihen, mitä sanotaan Farr v. Price, (1800) 1 East 55 = 102 ER 22 viz. Kirjaamattoman velkakirjan olemassaolo ei estä kantajaa saamasta takaisin alkuperäistä vastiketta, jos kirjelmät on asianmukaisesti laadittu tätä tarkoitusta varten.
12. Teoksessa Indra Chandra vastaan Hiralal Rong. AIR 1936 Cal 127 ja Mahatobuddin Mia v. Md, Nazir Joddar AIR 1936 Cal 170 R. C. Mitter. J. se katsoi, ettei ole tarpeen tehdä itsenäistä nimenomaista sopimusta ennen tällaisen velkakirjan täytäntöönpanoa ja että se seikka, että rahat on lainattu, merkitsee lupausta niiden takaisinmaksusta, ja kantajalla on tällaisessa tapauksessa syy nostaa kanne implisiittisen lupauksen johdosta, joka on riippumaton velkakirjasta.
13. Firm Tarachand v. Tamijuddin, AIR 1935 Cal 658, jossa hän totesi, että jos kantajan syy rahojen takaisinperintään oli tullut täydelliseksi ennen velkakirjan täytäntöönpanoa, hänellä olisi oikeus nostaa kanne ja menestyä alkuperäisen osalta: mutta jos hän ei perustu valituskirjelmässä alkuperäiseen vastikkeeseen, hän on poissa tuomioistuimesta, koska Velkakirja on jätettävä tutkimatta todistusaineiston ollessa puutteellisesti leimattu.
14. Privy Council in Sadasuk Janki das v. Sir Kishen Pershad, SIR 1918 PC 146 ja seurasi päätöstä sheikki Akbar v. Sheikh Khan, (1881) ILR 7 Cal 256 ja Nazir Khan, v. Raz Mohan, AIR 1931 ALL 185 (FB). Hänen näkemyksensä vuoden 1935 asiassa oli, että jos velkakirjan toimeenpano ja rahan lainaaminen ovat samanaikaisia, jotka ovat erottamaton osa samaa liiketoimea ja velkakirja jää todisteena tutkimatta, kantaja on poissa tuomioistuimesta. Häntä suuresti kunnioittanut oppinut tuomari näytti heiluvan hänen hovinsa kahden päätuomarin ottamien kahden seisomapaikan välissä.
15. Krishnaji Narayan Parkhi v. Rajamal Nukchand Marwari, (1900) ILR 24 Bom 360 käsitteli tapausta, jossa hundi oli vastuussa.
16. Chenbasapa v. Lakshman Ramachandra, (1894) ILR 18 Bom 369. Jos ero niiden tapausten välillä, joissa kanne on nostettu yksinomaan Noten tai hundin perusteella, ja niiden tapausten välillä, joissa on ja voi olla vaade periä alkuperäinen laina takaisin, on hyväksytty.
17. Jacob 7 Co.v. Vicumsey. AIR 1927 Bom 437, seuraa asiassa ILR 24 Bom 360 (1900) annettua päätöstä sillä perusteella, että se sitoo kantajaa, kun kantaja katsoo, että jos velkakirjaa ei ole leimattu riittävästi, kantaja voi nostaa kanteen lainasta.
18. Kuten Allahabadin korkeimman oikeuden viimeisin lausunto, joka on ilmaistu AIR 1943: ssa kaikki 220 ja joka on ristiriidassa Madrasin korkeimman oikeuden Perumal Chettiarin asiassa tekemän päätöksen kanssa, ILR (1938) Mad 933 = ( AIR 1938 Mad 785) (fb)
19. (1882) ILR 4 All 330, todettiin, että: “vaikka olisimme ehkä halunneet voida katsoa, että osapuolten välinen sidos ei estänyt kantajaa-valittajaa perimästä takaisin hänen kertomansa perusteella, huomaamme olevamme siihen kykenemättömiä. “
20. Ram Sarup v. Jasodha Kunwar, (1912) ILR 34 kaikki 158, jotka ovat ristiriidassa edellä esitetyn näkemyksen kanssa, lepäsivät Lordi Kenyonin sanelulla tunnetussa tapauksessa (1800) 1 East 55 = 102 ER
21. Banarasi Prasad v. Fazl Ahmad, (1906) ILR 28 All 298, vaikka sen väitetään seuraavan (1881) tapausta ILR 7 Cal 256
22. Baijnath das v. Salig Ram, (1912) 16 Ind Cas 33 (All)
23. AIR 1929 kaikki 254 ja näkemys ilmaisema oppinut tuomareiden lainasi ja hyväksyi Sir Lionel Leach, C. J. Perumal Cettiarin tapauksessa ILR (1938) Mad 933 = (AIR 1938 Mad 785) (FB) Todistusaineistolain 91§: n soveltamisalan laajuuteen.
24. Baijanath Das ‘ s case (1912) 16 1nd Cas 33 (ALL)
25. AIR 1931 kaikki 183 (FB) kumosi päätökset (1912) ILR 34 AII158 ja (1906) ILR 28 AII 293 viittasi supra ja seurasi päätöksiä Parsotham Narain v. Taley Singh, (1903) ILR 26 AII 178 ja Sheikh Akbar v. Sheikh Khan. (1882) ILR 7 Cal 256.
26. Miyan Bux v. Mt. Bodhiya, AIR 1928 AII 371 (SB).
27. Viiden tuomarin täysi penkki ilmassa 1943 kaikki 220 (FB).
28. Oudhin korkeimman oikeuden täysi penkki, johon kuuluvat Wazir Hasan, C. J. Srivastava ja Raza, JJ. Otti kuitenkin eri kannan kuin AIR 1931 All 183 (FB )
29. Koko Penkkikotelo ilmassa 1943 All220.
30. Koko penkki päätös AIR 1921 All 183 (FB) vaati uudelleen harkintaa.
31. Maung Chit vastaan Roshan and Co., AIR 1934 Rang 339 = ILR 12 Rang 500 (FB ). Hän ei kuitenkaan voinut yhtyä Sir Arthur Page C. J.: N 4. ja 6. ehdotuksiin ( jotka Madrasin korkeimman oikeuden koko tuomiokapituli hyväksyi ) sillä perusteella, että hän ( Page C. J. ) ei maininnut lakia oikein.
32. Ram Bahadur v. Dasuri Ram, (1913) 17 Cal LJ 399.
33. Mohd. Akbar Khan v. Attar Singh, 1936 All LJ 986 = AIR 1936 PC 171.
34. Allahabadin korkeimman oikeuden divisioonapenkki AIR 1943 All 220 ( FB)
35-päätöksen jälkeen. The Full Bench decision, the question can facely be considered; (Dhaneshwar Sahu v. Ramrup Gir, ILR 7 Pat 845 = (AIR 1928 Pat 426) where Macpherson, J., concerned only on the ground of stare decisis.
36. Patnan ylioikeuden Divisioonapenkki sarajoo Prasad v. Rampawari Devi. harkitsi kysymystä siitä, sisältyikö jokaiseen lainaan takaisinmaksusopimus, ja jos oli, kantajalla oli mahdollisuus nostaa kanne käsiviitteen alkuperäisen vastineen perusteella.
37. Udaram Mangiram v. Laxman Marwari, AIR 1927 Nag 241 totesi, että vaikka velkakirja ei kelpaa todisteeksi siitä, että siitä puuttuu asianmukainen leima, velkoja voi vedota alkuperäiseen liiketoimeen Sopimuslain 70§: n nojalla, jossa velkakirja katsotaan olemattomaksi, ja vaatia maksetun vastikkeen palauttamista. Tämä päätös tukee näkemystä oppinut tuomari, mutta on vastoin Madras koko penkki näkymä Perumal Chettiar tapauksessa. ILR (1938) Mad 933 = AIR 1938 Mad 785 (FB).
38. Gulam Mohad. Labroo vastaan Habib Ullah. ILMA 1966 J & K 127. Tutkittuaan huolellisesti eriäviä näkemyksiä ilmaisseet asiat, oli eri mieltä Allahabadin High Court in AIR 1943 AII 220 (FB) – tuomioistuimen kanssa.
39. K. Anantharajaiah vastaan Shivaramaiah. Ilma 1968 Mts 148
40. Rangoonin High Court in AIR 1934: n Full Bench-päätös soi 389 = ILR 12 Soi 500 (FB), jonka Madrasin High Courtin täysi penkki hyväksyi.
41. Kun laina on tehty, on sopimuksen implisiittinen ehto, että laina maksetaan takaisin (1913) 41 1nd App 142 (PC)
42. Kun suppeampi antaa lainanantajalle velkakirjan, vekselin tai oikeastaan mitä tahansa muuta, joko lainan ottohetkellä tai sen jälkeen, ne ehdot, joilla se annetaan ja otetaan, ovat tosiseikkoja eivätkä oikeudellisia kysymyksiä, (1889) 22 QBD 610.
43. Re Romer and Haslam, (1893) 2 QB 286 at s. 296 ja Bowen. L. J. (Täsmennyssivu P. 300): Farr v. Price (1800) 1 East 55 = (102 ER 22)
44. Commr. Bombay vastaan Ogale Glass Works Ltd., ( 1885-1887 ) ILR 10 Mad 94 ja myös kaksi asiaa Gopala Padayachi v. Rajagopal Naidu, AIR 1926 Mad 1148 ja Chinnayya Naidu v. Srinivasa Naidu, AIR 1935 Mad 206 = ( 67 ad Lj 912), jotka olivat eri mieltä, viitattiin Sir Lionel Leach, C. J., Ja tuomari Varadachariar, krishnasami v. rangaswami, (1884 ) ILR 7 Mad 112
45. Pothireddyn tapaus, (1885-1887 ) ILR 10 Mad 94,
46. Muthusastrigal v. Viswanatha, ILR 38 Mad 660 at s.663 = ( AIR 1914 Mad 657 (2)).
47. Dula Meah v. Abdul Rahaman, 28 Cal WN 70 = 81 Ind Cas 461 = ( AIR 1924 Cal 452 ),
48. The case of Brown v. Watts, (1808) 127 ER 870,
49. Re Romer & Haslam, (1893) 2 QB 286
50. Crowe v. Clay, (1854 ) V. 9 Exch
51. Payana Reena Saminathan v. Pana Lena Palaniappa, (1913 ) 41 Ind App 142 (PC )
52. Dargavarabu Sarrapu v. Rampratabu (1902) ILR 25 Mad 580 (FB )
53. Jambhu Chetty v. Palaniappa Chettiar (1903 ) ILR 26 Mad 526,
54. Palaniappa Chetty v. Arunachellam Chetty, ( 1911) 21 Mad LJ 432
55. Felix Hadley & Co. v. Hadley ( 1898) 2 Ch 680 ja Lordi Maugham rhokana Corpn: ssä. Ltd. v. Sisävesitulojen yhteismarkkinat 1938 AC 380 havaittu s. 433:
56. Chitty on Contracts (kahdeskymmeneskolmas Painos )
57. Vekselikirja (kahdeskymmeneskahdeksas Painos) sivulla 392 :
58. Taylor on Evidence Vol. 1 P. 276 (12. Painos
59. Madras High Court in AIR 1926 Mad 1148 ja AIR 1935 Mad 206, jotka ovat ristiriidassa Pothi Reddyn asian ( 1885-1887 ) ILR 10 Mad 94 kanssa, sillä nämä kaksi päätöstä käsiteltiin ja kumottiin täysistunnossa.
60. Pothi Reddyn tapaus (1885-1887 ) ILR 10 Mad 94, ja sheikki Akbar v. Sheikh Khan, ( 1881 ) ILR 7 Cal 256
61. Chanda Singh v. Amritsar Banking Co., Ilma 1922 Lah 307
62. Ram Jas v. Shahabuddin, AIR 1927 Lah 89.
63. Sohan Lal Nihal Chand v. Raghu Nath Singh, AIR 1934 Lah 606
64. Amin Chand v. Firm Madho Rao Banwari Lal, .
65. Privy Councilin kaksi päätöstä air 1918 PC 241 ja AIR 1918 PC 151
66. Sadasuk Janki Dasin tapaus, AIR 1918 PC 146
67. Länsi-Bengalin osavaltion korkeimman oikeuden kolme päätöstä v. B. K. Mondal and Sons, New Marine Coal Co. v. Intian unioni ja Mulamchand v. Madhya Pradeshin osavaltio,
68. Asia Royal Bank of Canada v. the King, 1913 AC 283, oli valitus Albertan korkeimman oikeuden tuomiosta. Suurin kiista koski vuonna 1910 annetun lain ( Alberta Act 1 Geo 5 C 9 ) pätevyyttä, joka koski tiettyjen joukkovelkakirjojen myyntiä.
69. Wilson v. Church, (1879) 13 Ch D 1 at S. 49,
70. Moses v. Macferlan, ( 1760) 97 ER 676
71. Sinclair v. Brougham, 1914 AC
72. KS. Smith ‘ s Leading Cases, Notes to Marriot v. Hampton, ( 1797) 7 TR 269 = 2 Sm LC ( 11. ) 421)
73. Brook ‘ s Wharf and bull Wharf Ltd. V. Goodman Brothers,) 1937 1 KB 534,
74. 1914 AC 398 P. H. Wins-field in (1937) 53 LQR 447.
75. Asiassa Fibrosa Spolka Akcyjna vastaan Fairbarin Lawson Combe Barbour Ltd., 1943 AC 32;
76. Lothamasu Sambasiva Rao vs Thadwarthi Balakotiah: AIR 1973 AP 342
Conclusion:
tässä artikkelissa ei anneta tietoja kaikista velkakirjan näkökohdista, En esimerkiksi käsitellyt velkakirjan aineellisia muutoksia, väärennösväitettä, sepitystä, ect: tä.,. Koska “velkakirjaa” koskevia tuomioita ei ole, on hyvin vaikeaa keskustella kaikista oikeuskäytännöistä. Yritin kuitenkin esittää joitakin ratkaisuja tästä asiasta. Tarkka tarkastelu ja ymmärtäminen dicta havaittu edellä tuomioita, olen epäilemättä sanoa, että tietämyksemme näkökulmasta velkakirjan rikastuttaa. Leimalain (1899 &) 35 pykälään on tehtävä joitakin muutoksia. Lordi Atkinin sanojen muistaminen ei ole mahdollista, sillä “se oli ensisijaisesti kuitti, vaikka siihen liitettiinkin maksulupaus, se ei ollut velkakirja. Koska asiakirjaan ei kirjattu tai sen tarkoituksena oli kirjata kaikkia osapuolten välisen sopimuksen ehtoja ja koska asiakirjassa ei ollut mitään selitystä siitä, miten rahat saatiin, osapuolia ei estetty osoittamasta, että rahat oli maksettu lainana tai talletuksena tai johonkin muuhun tarkoitukseen. “.
****************
# chandabolu Bhaskara Rao vs. Betha Saidi Reddy; decided on 5 April, 2006
# lothamasu Sambasiva Rao vs. Thadwarthi Balakotiah ; AIR 1973 ap 342
# Law Commission of India; One hundred and seventy eighth report On recommendations for amending various enactments, Both civil and criminal.; December,2001
# Observed in K. P. O. Moideenkuttu Hajee vs. Pappu Manjooran & Anr ; JT 1996 (3), 329 1996 SCALE (2)784; Bench: Justice Ramaswamy, K.
# in Kundanlal v. Custodian, Evacuee Property (1963) 1 S. C. J. 347 : (1963) 1 jaa.W. R. (S. C.) 85: (1963) 1 M. L. J. (S.C.) 85: A. I. R. 1961 S. C. 1316.