CONTINUE TO BILLING/PAYMENT

marraskuu 11, 2017

aloitan omasta kerettiläisyydestäni. Olen äskettäin julkaissut kirjan Poets of the Bible: From Solomon ‘s Song of Songs to John’ s Revelation. On runoja vaanii kaikkialla meidän kaksi testamenttia ja silti, vääryys on koota koko Raamatun yhteen ytimekäs runoantologia. Runous on usein kätketty proosaan, kuten tiedämme — ajattele Whitmania, joka löysi paradigmansa vapaille säkeille Raamatusta. Häntä ennen oli tietysti monia, kuten John Milton, ja monia sen jälkeen, kuten Emily Dickinson ja Dylan Thomas. Runoja on Raamatussa runsaasti kuin kevätkukintoja. Minun tehtäväni oli vapauttaa satoja heistä ensimmäisestä Mooseksen kirjasta ällistyttävään ilmestykseen. Olin innoissani, kun yritin kääntää niin paljon kauneutta, tarinaa ja ajatusta englantilaiseksi säkeeksi. Vinkki inkvisiittoreille, mutta Eedenissä asuu pyhä puu ja runous:

niin Herra Jumala heittää syvän unen miehen päälle
ja hän nukkuu. Sitten hän ottaa yhden kylkiluistaan
ja sulkee reiän lihallaan,

ja kylkiluun, jonka Herra Jumala ottaa mieheltä
, hän tekee naiseksi ja tuo tämän miehen luo.
ja Adam sanoo: “hän on minun luuni.”

harhaoppini on tietenkin aivan erilainen kuin mitä varhaiset Raamatun kääntäjät kokivat — miehet, jotka tekivät tienraivaajan likaisen työn kääntäessään heprealaisia ja kreikkalaisia kirjoituksia englanniksi auktorisoidun latinan sijaan. Sikäläinen harhaoppi avasi tekstin tavallisille ihmisille, jotka pystyivät ensimmäistä kertaa lukemaan Raamattua omin päin. Näiden varhaisten Raamatunkääntäjien historia on kuin uskonsotien historia: kaksi osapuolta on hirvittävässä kiistassa uskonnollisesta valinnasta. Samoin nämä varhaiset kääntäjät elivät ja kuolivat vallitsevan opin mukaan. Urheita koodinpurkajia rangaistiin usein kuolettavasti heidän vääryytensä vuoksi, vaikka nykyään näitä halpamaisia oppineita juhlitaankin.

Raamatun kääntämisen historia on yhtä kauhea kuin kiehtovakin. Hirvittävää, koska rohkeat kääntäjät kiduttavat ja kuolevat, ja kiehtovaa, koska kääntäjän historiassa, kuten sodassa, havaitsemme kuolettavia taisteluja ideoista. Sota hallitsi tietenkin Euroopan mannerta suuren osan varhaismodernista historiaa. Länsi-Euroopassa vuosina 1524-1648 roomalaiskatolisten ja protestanttien välillä käytiin jatkuvasti uskonsotia: Alangon kahdeksankymmenvuotinen sota (1568-1648), Ranskan uskonsodat (1562-1598), Kolmikymmenvuotinen sota (1618-1648) ja Englannin sisällissota (1642-1651). Nämä sisällissodat ja kansainväliset sodat hävittivät kansallisen ja jokapäiväisen olemuksen; väestö kärsi ja väheni. Miljoonatappiot eivät olleet harvinaisia noina vuosina: kolme miljoonaa ihmistä kuoli ristiretkien aikana, suuressa sodassa kristinuskon ja islamin välillä.

samaan aikaan papit ja oppineet kävivät kuumaa sotaa Raamatun kääntämisestä. Papit halusivat säilyttää yksinomaisen tiedon tekstistä, kun taas oppineet pyrkivät avaamaan Raamatun tavalliselle lukijalle. Nämä tutkijat, kuitenkin, vaikka he olivat professoreita Oxford tai Cambridge, oli täysin suojaamaton niiden laitosten. Yksi näistä miehistä oli John Wyclif (n. 1330-1384), Oxfordin Balliol Collegen maisteri. “Oxfordin stipendin kukkana” tunnettu Wyclif uskaltautui tekemään ensimmäisen raamatunkäännöksen englanniksi. Voi raukkaa-olla niin hyveellinen ja rohkea! Wyclif ei osannut hepreaa eikä kreikkaa, joten hän luotti Pyhän Hieronymuksen Latinalaiseen Vulgataan. Tämä rienaava teko-se, että Raamattu kuultiin ja luettiin yleisenglannilla eikä latinalla — teki hänestä rikollisen.

vuonna 1401 arkkipiispa Arundel savusi wyclifissä: “evankeliumin helmi on hajallaan ja sikojen tallaama. Tämä rutto ja kurja John Wyclif, kirottu muisti, vanhan käärmeen poika!”Wyclif välttyi syytteeltä vain kuolemalla juuri ajoissa. Hänen Oxford kollegansa olivat kuitenkin kaikki poltettu elävältä. Vielä 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänen luunsa kaivettiin ylös, poltettiin ja heitettiin Swift-jokeen. Silti hän sai tavallaan viimeisen naurun. Hänen kuolemansa jälkeen Wyclifin käsikirjoitukset olivat kaksi kertaa suositumpia kuin Chaucerin Canterburyn tarinat. (Herranjumala, mitä hän kestikään elämässä!)

sata vuotta myöhemmin kielitieteilijä William Tyndale käänsi Raamatun suoraan hepreasta ja Kreikasta englanniksi: mammutti ” älä.”Tyndale seurasi ja jäljitteli Erasmus-tutkijaa sanoen, että hän toivoi “sanan tavoittavan kaikkien naisten, skotlantilaisten ja irlantilaisten, jopa turkkilaisten ja saraseenien, ja erityisesti Maanviljelijän auralla ja Kutojan kangaspuilla.”Tyndale tuomittiin jyrkästi. Sir Thomas More ylenkatsoi petturia: “pirullinen juoppo sielu tämä unelias raatelija on juonut niin syvälle Perkeleen pohjasakkaan, että jos hän herää ja katuu, sitä pikemmin hän voi, ennen kuin vähääkään, pudota mussutusaltaaseen ja muuttua raateluksi, josta helvetin siat ravitsevat itsensä.”(On varmasti kuolemisen arvoista nauttia tällaisesta suurenmoisesta panettelusta.)

Tyndale onnistui ainakin kääntämään suurimman osan uudesta testamentista kauniille yleiskielelle vuoteen 1525 mennessä, mutta hän ei jäänyt eloon saattaakseen kokonaishankettaan loppuun. Henrik VIII päätti, että Tyndale oli rikkonut kanonista lakia: vain latina oli hyväksytty kieli Raamatulle käännöksissä. Kun Tyndale oli viimeistelemässä heprean tuntemustaan testamentin (Tanakhin) testamentin testamentiksi, hän joutui Henrikin joukkojen vangiksi. Tämän jälkeen Tyndale kuristettiin ja poltettiin roviolla. Tyndalen kuolemasta tuomitsi kauhistuttavalla tavalla kuningas, joka lopulta laillistaisi Raamatun kääntämisen kansankieliselle Englannille. Kun Henrik kääntyi protestantismiin ja perusti Englannin kirkon, Raamatun kääntäminen englanniksi — kuten Luther teki kansankieliselle Saksalle. Kuollut Tyndale ei ollut vain kuninkaan sankari, vaan Tyndalen Raamatusta tuli myös Englannin suosituin kirja.

kun Englannin kirkko tuli hallitsemaan valtakuntaa, se vakiinnutti jonkin verran rauhaa, ellei jopa katolista vapautta tai iloa. Kun kuningas Jaakko määräsi 47 kääntäjää työskentelemään uuden raamatunkäännöksen parissa, he saivat työnsä päätökseen pelotta. Nuo kääntäjät antoivat meille tietenkin suurenmoisen Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen, joka valmistui vuonna 1611. Shakespearen näytelmien tavoin kuningas Jaakko on laaja tarinoiden, ajatusten ja puheen lähde, ja se on lisätodiste sen muokkaajien taidoista: suuri kääntäjä luo suurta kirjallisuutta.

nykyäänkin kääntäminen voi olla työlästä ja vaikeaa työtä. Sodat eivät ole vähentyneet, ja kääntäjät — ne, jotka sallivat meidän kommunikoida vihollislinjojen välillä — joutuvat usein tähtäimeen. Varsinkin raamatunkäännökset ovat edelleen kummallisen kiistanalaisia. 1930-luvun Texasissa koululautakunta äänesti sen puolesta, että nuorille Latinokoululaisille julkaistaisiin Raamattu espanjaksi. Kuvernööri Ma Ferguson ampui heidät alas. Pidellen Kuningas Jaakon käännöstä, hän tunnetusti (oletettavasti) sanoi: “Jos kuninkaan Englanti oli tarpeeksi hyvä Jeesukselle Kristukselle, se on tarpeeksi hyvä Teksasin lapsille!”

olenko uhattuna tänään? Ei onnea. Olen kaivannut vuosisadan tulisuutta. Voisin vaikka kääntää Raamatun sian latinaksi, jos haluaisin. Minua voidaan kutsua hulluksi, mutta ketään ei kiinnosta pätkääkään. Se saa minut melkein kaipaamaan vaarallisempia aikoja-nyt yksi arvioidaan työn laadun perusteella. Mutta näyttää siltä, että Kreikan-ja hepreankielisen Raamatun kääntäminen on turvallista, vaikka suosinkin selkokielistä englannin kieltä Raamatun puhumisen sijasta — sitä hurskasta ammattikieltä, joka vallitsee loputtomasti tarkistetuissa “tarkistetuissa Käännöksissämme.”

Kyllä, tänään, valitettavasti, minun luitani ei kaiveta esiin ja polteta. Olkoon niin. Rukoilen sen sijaan niiden kääntäjien ja runoilijoiden puolesta, jotka tulivat ennen minua ja jotka antoivat Raamatun runouden hengittää ja nähdä valoa.