Ad Fontes / Simply Put

jossain vaiheessa 1980-lukua pullotetusta vedestä tuli yhtäkkiä iso juttu.

sitä ennen olisi tuntunut absurdilta sanoa, että pullotetusta vedestä olisi tulossa miljardien dollarien teollisuutta. Tarkoitan, “älä viitsi, Jeff”, he olisivat varmaan sanoneet heidän mahtavassa kokoushuoneessaan-olettaen, että toimitusjohtajan nimi oli Jeff— ” jos ihmiset haluavat juoda vettä, heillä on jo hana sitä varten, sopivasti omassa kodissaan, ja se on periaatteessa ilmaista. Ei ole mitään mahdollisuutta, että ihmiset maksavat hyvää rahaa vesipullosta, sen enempää kuin he maksaisivat 5 dollaria pullosta ‘raitista ilmaa’ tai—en tiedä—5 dollaria kupillisesta kahvia.”

mutta totta kai Jeff oli oikeassa. Tämä ei ollut tavallinen vesipullo. Tämä oli “kivennäisvettä.”Niin sanottu, koska se oli täynnä terveellisiä mineraaleja: esimerkiksi magnesiumia, kalsiumia, bikarbonaattia ja natriumia. Ja se oli näitä asioita luonnollisesti, koska tämä vesi pullotettiin suoraan lähteeseen-geologisesti ja fyysisesti suojattuun lähteeseen.

eikä siinä kaikki, vaan Jeff ja ystävät antoivat tälle vedelle hienostuneen, lausumattoman ranskalaisen nimen ja löivät siihen sitten etiketin, joka saa sinut tuntemaan, että ostat samppanjaa vanhanaikaisen H2O: n sijaan.

tässä on tietysti jotain. Luulen, että me kaikki paljon mieluummin juomme vettä sen puhtaasta lähteestä kuin juomme samaa vettä, kun se on kulkenut pitkän matkan alavirtaan ja läpäissyt kaikenlaisia mahdollisia epäpuhtauksia. Koska siinä vaiheessa se ei todellisuudessa ole samaa vettä kuin puhdas, virkistävä vesi, jonka löydät lähteestä.

en muuten omista kivennäisvesiosuuksia. Sanon tämän, koska” mene takaisin lähteelle ” oli tärkeä iskulause kirkon uskonpuhdistuksessa 1500-luvulla.

uskonpuhdistajien käyttämä latinankielinen lause oli ad fontes. Ad tarkoittaa ” to the “Ja fontes tarkoittaa” fountainhead.”Se oli siis eräänlainen rallihuuto:” lähteelle!”He lainasivat sen Renessanssihumanismista, joka kannusti ihmisiä palaamaan klassisen kreikan ja latinan kirjallisuuden tutkimiseen.

Uskonpuhdistajat tarkoittivat: palataan Raamattuun! Raamattu on kaiken tosi viisauden lähde, alkulähde, koska se yksin on Jumalan Sana. Toisten perimätiedot ja kristillinen opetus sen jälkeen saattoivat tietysti sisältää paljon arvokkaatakin, mutta toisin kuin Jumalan sanan puhtaus, joka on virheetön, perimätiedot saattoivat sisältää epäpuhtauksia.

kun Uskonpuhdistajat puhuivat Jumalan sanaan palaamisesta, he puhuivat nimenomaan Jumalan Sanasta alkukielillä, koska Kun Raamattu on käännetty, on aina mahdollista, että huonot käännösvalinnat voivat johtaa opillisiin virheisiin.

niin he uskoivat tapahtuneen latinankielisen Vulgata-käännöksen kanssa, joka oli kirkon virallinen Raamattu 1500-luvulla, joka käännettiin latinaksi 300-luvulla. Ironista kyllä, lause ad fontes esiintyy itse asiassa Vulgatassa-Psalmissa 42, jossa puhutaan peurasta, joka janoaa vesilähdettä sielun janotessa Jumalaa.

Uskonpuhdistajilla kuten William Tyndalella ja Martti Lutherilla oli sama jano. He eivät tyytyneet lukemaan jonkun toisen latinankielistä käännöstä Jumalan Sanasta—he halusivat päästä mahdollisimman lähelle sitä, mitä alun perin kirjoitettiin. Ja se merkitsi paluuta kreikkalaisiin ja heprealaisiin lähteisiin.

tämän tehtyään he halusivat tuottaa tarkempia käännöksiä-ei vain latinaksi, vaan myös kielille, joita kadunmies voisi ymmärtää. Näin jopa tavalliset ihmiset voisivat itse “päästä lähemmäksi lähdettä” ja olla vähemmän alttiita opillisille epäpuhtauksille, joita oli pujahtanut sisään vuosisatojen kuluessa.

ad fontesin henkinen vaikutus on mittaamaton. Erasmus julkaisi kreikankielisen ja latinankielisen uuden testamenttinsa vuonna 1516, ja vain vuotta myöhemmin Luther julkaisi räjähtävät yhdeksänkymmentäviisi teesiään, joista ensimmäinen asetti kyseenalaiseksi Vulgatan virheellisen käännöksen “katumusta” tarkoittavasta kreikkalaisesta sanasta, kehnon käännöksen, joka oli aiheuttanut paljon sekaannusta uskosta johtuvasta vanhurskauttamisopista keskiajan kirkossa. Ja sitten, vain muutama vuosi sen jälkeen, Luther julkaisi uuden testamentin saksaksi, ja Tyndale teki saman englanninkielisille lukijoille. Kaikkia ajaa halu sallia ihmisten – kaikkien ihmisten, statuksesta riippumatta-päästä lähemmäksi kaiken viisauden puhdasta lähdettä ilman, että toisten Väärä käännös tai väärä opetus saastuttaisi sitä.

Jeesus itse ja apostoli Paavali opettivat saman periaatteen palaamisesta Raamattuun, jotta pysyisimme mahdollisimman erheettöminä. Jeesus, joka sanoi antavansa “elävää vettä” niille, jotka kuuntelevat, sanoi kuulijoilleen eräässä vaiheessa: “te olette väärässä, koska ette tunne kirjoituksia.”Ja Luukas kiitti ihmisiä, jotka vahvistivat Paavalin opetuksen “tutkimalla Raamattua päivittäin nähdäkseen, pitivätkö nämä asiat paikkansa.”

Ad fontesin pitäisi olla meidänkin rallihuutomme. Nykyään meitä siunataan erinomaisilla käännöksillä Jumalan Sanan alkuperäisistä kreikkalaisista ja heprealaisista käsikirjoituksista. Meidän on helpompi kuin koskaan palata lähteelle. Valitettavasti monet meistä ovat kuitenkin hyvin onnellisia kuunnellessaan toisten saarnaamaa Jumalan sanaa tai lukiessaan Jumalan Sanaa käsitteleviä kirjoja tai kuunnellessaan Jumalan Sanaa käsitteleviä podcasteja menemättä kuitenkaan koskaan itse lähteelle.